31.8.2012

Syksy saapuu

Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että huomenna eletään jo syyskuuta. Oikeesti!

Ulkona on jo havaittavissa monia syksyyn liittyviä juttuja. Ilma on viileentynyt ja tekee hieman hankaluutta valita vaatetusta päälle. Puiden lehdet ovat semisti alkaneet kellastumaan, ihmiset kulkevat jo selvästi syksyisemmissä vaatetuksissa, kaulaliinoja on alettu kiertämään kaulan ympärille ja pyöräilijöiden keskuudessa olen huomannut, että myöskin käsineet on otettu jo käyttöön. (Itsekin pitäis kaivaa kaulaliinat ja käsineet pian talviteloilta esille.) Koululaiset kuljettavat reppuja selässään, ilmassa on sen tutun syksyn tuoksu ja värimaailma on ajelehtimassa lämpimämpiin väreihin niin sisustuksessa kuin myös vaatetuksessakin. Kahviloissa tilataan jääteen sijasta kuumaa teetä, joka tarjoillaan isossa mukissa.

Syksy merkitsee minulle jollain tavalla, jonkun uuden alkua. Syksyyn liittyy vahvasti kirjallisuus, kynttilät, villasukat, hyvä viini, tv-sarjat, leipominen, käsityöt, jollain tasolla myös melankolia, pimeys, tähtitaivas, keittoruoat, musiikki, kotoilu, viltin alle käpertyminen sekä olen pistänyt merkille sellaisen seikan, että hellyyden ja mukavuuden- tunteen tarpeet kasvaa roimasti, kun illat viilenevät ja pimenevät.

Oikeastaan mä pidän syksystä.  <3 Nyt on vain jotenkin kesän jäljiltä hieman hampaat irvessä otettu syksyä vastaan, koska kesä oli mikä oli. Uiminenkin jäi tyystin menneeltä kesältä. Noh, ensi kesänä sitten. Toivottavasti. Siitä olen iloinen, että meitin tuli kierreltyä erilaisissa näyttelyissa ja museoissa, uimaranojen ja picnikien sijasta. Ei ollut hullumpia vaihtoehtoja nekään!

Kokosin kuvakollaasin ja linkitin sen mun blogin etusivulle syksyn kunniaksi. Kuvat olen napannut www.weheartit.comin sivuilta. Vitsit, että sieltä löytyy paljon kauniita ja tunnelmallisia kuvia! Joskus vain selailen kyseistä sivustoa ja katselen niitä kuvia, ilman sen erikoisempaa tarkoitusta. Aika kuluu mukavasti ja niistä kuvista tulee niin hyvälle tuulelle! :)
 

Tunnelmallista syysviikonloppua!

2 kommenttia:

  1. ajattelin kohta lähteä iltakävelylle kauniiseen, syksyltä tuoksuvaan maailmaan.

    nuo kuvat ovat kyllä kauniita, voi kun osaisi itsekin ottaa yhtä hienoja.

    tunnelmallista viikonloppua myös sinulle. :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyisin on mukavaa kuljeskella luonnossa, ilma on jotenkin kevyempää hengittää ja se tuntuu niin raikkaalta. :)

      Kiitos.

      Poista