20.9.2012

Laukussa kamera ja sateenvarjo

Sykyisen kaunis luonto on saanut tämänkin sohvaperunan liikkumaan ja ulkoilemaan. Kauniin luonnon ja helposti hengitettävän ilman lisäksi mua on houkuttanut pihalle myös kamera, jota olenkin viime päivien aikana ihan kunnialla ulkoiluttanut. :)

Alkuviikosta olin miehekkeen kanssa (sateesta huolimatta) kävelemässä ja eilen pidättelin äitini kanssa sadetta sateenvarjojemme alla. Satoi niin, että humisi korvissa. Eilisestä lisää myöhemmin, mutta tuossa alla muutama kuva alkuviikolta..

Tällä hetkellä paistaa aurinko lähes pilvettömältä taivaalta, mutta eilistä kaatosadetta vielä muistellessani mietin tässä, että mun pitäis oikeastaan hankkia uusi sateenvarjo. Niitä on ihan kivasti kertynyt, mutta vähän jokainen repsottaa ja muutamien varjojen kanssa on se ongelma, että jos vähääkään tuulee, tuntuu että varjo lähtee oitis tuulen matkaan. Ovat niin heppoisia. Sellaiset pieneen kasaan menevät ovat käytännöllisiä kun mahtuvat laukkuun, mutta sellainen isompi olisi kestävämpi ja tukevampi.. Hhm.  Täytyykin tänään katsoa kauppareissulla tarjontaa..

Muistakaahan pitää jalat kuivina, ettei syysflunssa pääse yllättämään! :)






2 kommenttia:

  1. Kauniita syyskuvia!

    Sateenvarjoista voin suositella Isotoner-merkkiä, joita myy ainakin Stockmann. Hintaa niillä on n. 35 euroa, mutta ovat kokemukseni mukaan tosi kestäviä.

    Minulla on ollut tuollainen nyt parin vuoden ajan kovassa käytössä, ja se ei ole esimerkiksi vielä kertaakaan kääntynyt nurinpäin tuulessa edes Oulun tuiskussa ja tuiverruksessa. :) Se on lisäksi vieläpä pieni kokoontaittuva malli, joka sujahtaa kätevästi laukkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Pitänee laittaa toi sateenvarjon merkki muistiin, kiitos vinkistä!

      Poista