26.10.2012

Ensilumi

Viime yön aikana on tähänkin kaupunkiin laskeutunut valkea lumipeite. Nimittäin ensilumi. Aamulla raotin verhon nurkkaa ja ilahduin valkeasta maasta. Vaikken lumesta nyt niin paljoa pidä, on ensilumessa aina jotain kummallisen hienoa ja taianomaista. Se saa mut hymyilemään ja hymisemään kuin pikkutytön konsanaan. Joka vuosi, kyllä! :)

Aamulla oli liikenne aikalailla sekaisin. Parhaimmillaan kuusi autoa suti epätoivoisesti yhdessä aika jyrkässä mäessä ja koululaispoika kaatui pyörällä aika vaarallisen näköisesti, mutta pääsi omin avuin kuitenkin ylös ja jatkoi matkaansa.

Itse päätin jättää suosiolla pyörän tänään kotiin. Ja hyvä niin! Jalkakäytävät tuntuivat ja näyttivät ihan siltä kuin aamuruuhkan aikana teillä olisi kulkenut oikea ihmismassa kun tie oli kerrassaan niin liukas ja lumi tampattu maahan kiinni niin, että siihen pinnalle oli ehtinyt jo muodostumaan epätasainen, kokkareinen ja hemmetin liukas pinta. Pariin otteeseen sain tarkastella omaakin tasapainoa. Pysyin kuitenkin pystyssä.



Varovaisuutta liikenteeseen ja mukavaa viikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ihan samanlainen olo tuli ensilumesta, oli ihana herätä! :-) Mukavaa viikonloppua! :-) Blogeillaan :-)

    VastaaPoista