4.11.2012

Sumussa

Olen viettänyt kolme kokonaista päivää kotona. En ole nessua ulos laittanut! Mitä nyt parvekkeella olen käynyt laittamassa kynttilöitä palamaan ja eilen käytiin alakerrassa saunassa. Kivaa ja rentouttavaa! Hih! :)

On ollut huippua ottaa rennosti ja tehdä omia juttuja, omaan tahtiin. Tai vaikka jättää tekemättä, jos siltä on tuntunut. Hah! :D Pääasiallisesti olen rötvännyt soffalla, katsellut elokuvia ja naatiskellut kuin kissa konsanaan ansaituista vapaapäivistä ja pidennetystä viikonlopusta. Eilen tein jämäaineksista maukkaan marjapiirakan ja tänään olen vähän laittanut paikkoja järjestykseen. Saan sitten huomenna olla vaan, ennen kuin tiistaina on taas startattava töihin.

Tänään alkoi tuntumaan siltä, että johonkin on lähdettävä, ennen kuin seinät alkaa kaatumaan päälle. Päätin napata kameran matkaan ja suuntasin tunnin mittaiselle happihyppelylle ulos.

Ulkona oli kerrassaan unenomainen tunnelma ja on sitä edelleen. Sumu on vallannut kaupungin, metsiköt, puistot ja kotipihan. Ulkona oli niin kaunista ja ilma niin raikasta ja kevyttä hengittää. Kylläpä lenkki piristi! :)

Jospa seuraavaksi menisin keittämään kupillisen teetä ja jatkaisin siitä mihin aamupäivällä jäin, eli rentoiluun ja kohta alkaakin jo taas illan ohjelmat.

Rentouttavaa sunnuntai- iltaa ja jaksamista uuteen viikkoon.





4 kommenttia:

  1. Hienoa loppu syksyn kuvia olet laittanut :-) Tosi kauniita, rakastan niin syksyä :-) Mukavaa sunnuntai iltaa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli kyllä kerrassaan unenomainen happihyppely kun ilmassa oli sumua ja sunnuntai-päivän hiljaisuus.

      Poista
  2. Hienoja sumuisia kuvia! :)

    Kuule, sitä Hurraa-muumimukia näyttäis olevan vielä ainakin Iittalan verkkokaupassa. Omani ostin Iittala-myymälästä. :)

    http://store.iittala.com/epages/iittala.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/iittala/Products/A018640

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti laittaa sulle justiinsa viestiä, että kävin jo silloin pari päivää sitten kans kurkkaamassa verkkokaupasta ja siellä niitä ainaskin oli! Katsotaan nyt, että tuleeko tilattua tai käytyä paikanpäällä. Kiitos kuitenkin tiedoista! :)

      Poista