13.12.2012

Korttihenkari

Hyvä kun ennätin itse saamaan omat joulupostit lähtövalmiiksi, kun tällä viikolla olen saanut niitä jo vastaanottaa itsekin. :) Olen saanut kauniita joulukortteja ja muutaman rapisevan joulupaketinkin. Jänskää!

Mietin tänään töistä tultuani, että miten ihmeessä saisin kortit kivasti esille, koska en mä halua kauniita kortteja jemmata mihinkään rasiaan tai lipaston laatikoihin. Muutamana vuotena olen teippaillut kaikki kortit jääkaapin oveen ja viime vuonna sain lahjaksi sellaisen pellavaisen korttitelineen, mutta se on vielä alakerrassa joulukoristeiden seassa eikä siinäkään kortit päässeet oikeutetusti kunnolla esille. Kätevä pussukka muuten kyllä.

Netistäkin hain vähän äsken ideaa.. Monissa vinkeissä oli liimailtu kortit sinitarralla tai vastaavalla seinään tai oveen kiinni tai sitten oli kyhäilty sellainen korttiteline, johon oli kiinnitetty pyykkipoikia ja niillä sitten laitettu kortit roikkumaan vähän kuin pyykkinarulle.

Pyykkinaru- idea olis ollut aika kiva, mutta koska pyykkipoikia ei tähän hätään tästä huushollista löytynyt niin mun piti alkaa miettimään uusia ripustuskeinoja.. Ja sitten keksin, että kieputan kankaista lahjanauhaa henkarin ympärille löysästi ja kiinnitän kortit nauhaan paperiklemmareilla. Näyttäis toimivan! :)

Mitä teidän muiden jouluposteille tapahtuu? Laitatteko esille? Talletatteko ne joulun jälkeen? Askarteleeko joku kenties käytetyistä korteista uusia kortteja? Ideoita ja vinkkejä otetaan vastaan! :)



2 kommenttia:

  1. Korttihenkari on tosi kiva idea! :) Itse laitan kortit ensin joksikin aikaa sähköpianoni nuottitelineelle ja myöhemmin sinitarralla seinälle. Muut kortit jäävät seinälle, mutta joulukortit laitan tammikuun aikana säilöön. Pois en koskaan heitä kortteja. :)

    VastaaPoista
  2. Mä tykkään ja kivasti olen niitä jouluisia kortteja saanut jo ripustaakin tuohon henkariin. :) Minä kans säilytän kaikki saamani kirjeet ja kortit. Joulun jälkeen pinon kortit sellaiseen säilytyslaatikkoon, jonka aina joskus otan esille ja katselen, että millaista postia olen milloinkin saanut ja keneltä. :)

    VastaaPoista