21.4.2013

Hämärtyvässä alkukevään illassa on tunnelma kohdillaan

Vitsit, että mä olen ollut l a i s ka tämän bloggailun suhteen. Mä en vain kertakaikkiaan ole jaksanut avata kotona konetta kun saan ihan tarpeeksi töissä istuskella koneen ääressä. Asiaa kyllä olisi, mutta kun ne jutut pitäisi sitten heti tulla tänne kirjoittamaan, muuten nää höpinät jää aina. Tiiättekö?!

Ja viime päivien aikana on ollut kertakaikkisen ihanat kevätkelit, että voi morjens! Me ollaan kisun kanssa vietetty aikaa paljon tuolla parvekkeen puolella. Kissalla on kuin onkin alkanut ne oikein kunnon kissanpäivät kun sen hassun oma nojatuolikin siirrettiin taas näin kesäkaudeksi parvekkeen puolelle. Vähänkö sen kelpaa kölliä siinä! :)

Ja minä olen häärinyt meidän "kesäkeittiön puolella". On se kumma juttu, että miten ruoka voi maistua niin paljon paremmalta ulkona?! Ihan uskomatonta. Eilen katoin hämärtyvään alkukevään iltaan meille illallisen parvekkeelle. :) Oli kynttilät, viltit ja kaikki härpäkkeet ja ihana hämärtyvä ilta. :) Ja tänään vuorostaan herkuttelimme päivällisen merkeissä siellä. Alkava viikko on kyllä aloitettava jollain vähän kevyemmällä ruokavaliolla kun tässä on tullut vedettyä pari päivää grilliherkkuja ja voin sanoa, että kyllä tuntuu kropassa! O_o

Kynttilöistä ja hämärtyvistä illoista sopivasti vielä asiaa Kastehelmi sarjasta. :) Mä en yleensä keräile mitään kauppojen plussaleimoja ym. mutta huomasin tässä hiljattain, että K-Kaupoista saa ostettua -50% mm. noita Iittalan Kastehelmi tuikkukuppeja kun on tietyn määrän leimoja ensin kerännyt. 

Mä tein viikolla peliliikkeen ja kävin pariin otteeseen tekemässä poikkeuksellisesti ruokaostoksia ja muita hankintoja K- Kaupassa ja sain kuin sainkin äkkiä tarvittavat leimat ja perjantaina kävin ostamassa yhden tuikkukupin alennushinnalla itselleni. :) Ostin tällä kertaa hiekanvärisen mun kirkkaiden kaveriksi. Vielä olisi tarkoitus ostaa ainakin keltaisena, turkoosina ja lohenpunaisena. :) K-Kauppojen leimoilla oli valittavina kuppeja kirkkaana, omenan vihreänä ja hiekanvärisenä. 

Nyt iltapuuhien pariin ja kohta saa taas mennä koisimaan.. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille. Toivottavasti se olisi vähintäänkin yhtä aurinkoinen ja lempeä, mitä se on vietetyn viikonlopun aikana ollut. 

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Mä tykkään myös ja paljon! Bongasin just netistä kyseiset tuikkukupit myös lohenpunaisena. Aaaw! <3

      Poista