5.6.2013

Lääkärin määräyksestä jäätelöä

Mun on pitänyt päivittää jo viime lauantaista asti, mutta olen mielummin viettänyt aikaa ulkona kesästä nauttien tai sitten sängynpohjalla koomaillen. 

Eilen multa revittiin se viimeinenkin viisaudenhammas pois. Se ehti vielä viime viikolla kiusaamaankin, mutta pääsinpäs eroon vaikka se ei meinannut ihan hevillä luovuttaa. Lääkärin määräyksestä lääkitsin itseäni eilen jäätelöllä ja kipulääkkeillä ja katsoin Sinkkuelmää- jaksoja maratoonina, välillä päikkäreitä ottaen. En olisi voinut sairaslomapäivää rennommin ottaa! :D

Vime viikonloppuna tuli vietettyä paljon aikaa ulkosalla. Sää suosi niin valmistujaisjuhlijoita, kesälomansa aloittavia koululaisia kuin myös meitä muuten vaan kesäisestä päivästä nautiskelijoita.

 Lauantaina lähdin mieheni ja äitini kanssa saareen pöyräilemään. Matkalta ostettiin vähän evästä ja nautittiin useampi tunti kesäisestä päivästä pienessä ja idyllisessä saaressa, joka täällä meillä päin tunnetaan paremmin nimellä  Aulangon tekosaari. Matka taittui mukavasti rantareittiä pitkin pyöräillen ja rannassa kävi lämmin kesätuuli.





Ja sunnuntaina oli vuorossa Metsäkylän Navetta, Alpakat ja Leivuntuvan maukkaat pannukakut. Nams! Mutta sunnuntaipäivästä lisää toisella kertaa.

Tänään sain osani lempeistä sadepisaroista kun fillaroin töistä kotiin.  Hih! Kesä on täällä! :)

2 kommenttia:

  1. Viikonloppuna oli tosiaan hieno keli. Oma viikonloppu vierähti mökillä löhöillen. Jäätelö ja Sinkkuelämää onkin paras lääke moneen vaivaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrassaan uskomattoman upeat kelit!

      Mulle käy vielä useasti niin, että jos alan Sinkkuelämää- jaksoja katosmaan niin mun pitää katsoa ne kaikki jaksot sitten putkeen.. Tai noh, ei nyt ihan putkeen sillä se on kuitenkin monen päivän urakka, mutta silloin tällöin aina jakso tai pari. :D

      Poista