24.6.2013

Superkuu

Olen ihastellut jo kolmena iltana perätysten tuosta uutisoidustakin superkuusta, joka oli eilen illalla kirkkaimmillaan. Oli se upea! 

Ehdin eilisen illan aikana käymään useampaankin otteeseen parvekkeella ja keittiön ikkunassa sen toivossa, että vielä saisin tuosta mollottavasta kuusta kuvan. Onneksi olin myöhään hereillä ja ennen nukkumaan menoa kävin vielä kerran parvekkeella. Onnisti. :)


Vielä olisi neljä työpäivää ja sitten starttaa tälläkin bloggarilla loma. Ai että! Juhannuksena hetkellisesti ehti tulemaan jo sellainen lomafiilis, että mukavaahan se olisi ollut jäädä jo Juhannuksesta lomalle, mutta toisaaltaan ihan parasta, että sen alku on vielä edessäpäin.

Työjuttujen kanssa alan olemaan mukavalla mallilla. Työpöydällä lojuu ruutupaperille kirjoitettu "muistatehdäasiatennenalkavaalomaa"- lista ja työjutut sen kuin vähenee koko ajan. Heinäkuulle ei jää kuin postien tsekkaamiset ja laskujen maksamiset.

Aurinkoista ja lämmintä viikkoa.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Vähän jouduin zoomia käyttämään ja ei ihan ekalla yrittämällä tullut niin hyviä kuvia kuin olisin toivonut, mutta pitihän toi ikuistaa. :)

      Kiitos, tuolla se odottaa pienen matkan päässä. Hih! :)

      Poista