29.3.2012

Ennen ja jälkeen/astiakaappi

Olen pitänyt aina kaikesta, missä havainnollistetaan asioita, "ennen ja jälkeen- kuvauksilla, jutuilla ym". On esimerkiksi otettu kuva kasvoista ilman meikkiä ja meikin kanssa, on tehty isoja ja pieniä muutostöitä jonkun kotona tai vaikkapa puutarhassa. Ja niistä on sitten napsittu kuvia, muuttumishomman edetessä ja lopulta näytetään, että mistä on lähdetty liikkeelle ja millainen on lopputulos. Tadaa!

Tällaisiin juttuihin olen törmännyt mm. erilaisissa ohjelmissa, joissa on stailattu ihmisiä, annettu heille uusi look ja esimerkiksi erilaiset sisustus- ja remontointiohjelmat on tällaisia ennen ja jälkeen- juttuja pullollaan. :) Tykkään niistä ja paljon!

Niinpä, keksinkin tehdä omasta elämästäni, omasta kodistani ja asioista, joita mieleen juolahtaa, samantyyppisiä, "ennen ja jälkeen"- juttuja ja niistä sitten tänne postauksia. 

Tässä ensimmäiseni, ennen ja jälkeen- juttu. :)

Astiakaappi sai uuden ilmeen, kun sain sen järjestettyä kuosiin äsken. Vihdoin ja viimein! Hyvä minä. Miksi tuollaiset pienet asiat jäävät roikkumaan? Miksi niitä lautasia, kippoja ja kuppeja ei voi laittaa samantien, niille tarkoitettuihin paikkoihin? Miksi? 

Ennen

Jälkeen (osa astioista pesussa)
Astioista tulikin mieleen, että ei kukaan mahdollisesti tietäisi, että mistä voisin saada vielä noita Iittalan Verna- laseja, harmaana? Mulla on niitä kolme, yksi on mennyt kauan aikaa sitten rikki. Vois niitä olla enemmänkin, kuin neljä. Todella hyviä laseja ja sopivat monenlaiseen kauttaukseen ja eri juomille.

2 kommenttia:

  1. Mun äiti on sellainen, että aloittaa tiskauksen aina sillä, että laittaa edelliset astiat paikoilleen ja sitten vasta tiskaa uudet. Olen kateellinen, ettei se tunnu olevan periytyvä ominaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olispa sitä itsekin tosiaan yhtä viitseliäs! :)

      Poista