9.3.2012

Himo lakritsiin

Tiedätte varmasi sen tunteen, kun iskee oikein kunnolla himo johonkin, (muhun iski lakritsinhimo)?! Ihmisen valtaa sellainen pirullinen olotila, tuntuu ettei pysty keskittymään oikein muuhun, kuin ajattelemaan sitä himon kohdetta, eikö? Alkaa pian tuntumaan siltä, että kun oikein tarkasti ajattelee, suussa alkaa jo ihan oikeasti maistumaan (tässä tilanteessa lakritsilta). :D Ja sitten se himo vasta iskeekin. Pitäis olla ajattelematta, mutkun.

Olen joskus lukenut jonkun artikkelin makeanhimosta. Kyseisessä jutussa kirjoitettiin jotenkin näin, että "jos makeanhimo iskee, älä ryntää heti keksikaapille tai lähde kauppaan. Noin parinkymmenen minuutin päästä, himo menee ohi, tai ainakin laantuu." Joopa joo!

Mitäs sitten tehdään kun se himo vain kestää ja kestää? On ihan jumalaton mieliteko jotain asiaa kohtaan. Mikä avuksi? Pitäisikö antaa itselleen lopultakin lupa mässäilyyn vai pitäisikö ajatella, että "jos nyt olen jo näin ja näin kauan ollut ilman sitä (tässä tilanteessa ilman sitä lakritsia), pystyn olemaan ihan hyvin edelleenkin ilman?

Minua on nimittäin kiusannut lakrtistinhimo jo kolmatta päivää. O_o Toissapäivänä oli todella lähellä, etten työmatkalla käynyt ostamassa isoa lakritsipussia ja eilen oli liki, etten illalla lähtenyt kauppaan tavoittelemaan sitä samaa, isoa lakritsipussia, joka on kummitellut mun mielensopukoissa jo tovin.

(Äsken kävin työmatkalla kaupassa ja ostin ison lakritsipussin sijasta, pari pientä Pepe-patukkaa. Ajattelin herkutella ne kohta kahvin kanssa.) Hih! Olen toisaaltaan aikas ylpeä itsestäni, että valitsin kuitenkin sen jättipussin sijasta, pari pientä patukkaa.

Mitä sinun on tehnyt mieli viimeksi? Millaisia kikkoja sinulla on makeanhimoa vastaan?

4 kommenttia:

  1. No nyt kun tuli puheeksi, niin rupes tekemään mieli lakuja, sun tekstin vuoksi! :D Jännää tässä on se, että kuulun kerran-vuodessa-lakritsia ihmisiin!

    VastaaPoista
  2. Käpsy: Mun tulee syötyä myöskin todella harvoin lakritsia. On se jännä juttu, että mistä nämä tällaiset mieliteot pulpahtelevat esille?!

    VastaaPoista
  3. Ihan ekana kommentoin sun blogin ulkoasua, on meinaan aivan ihana - tykkään kovasti banneristasi ja kaikista inspiroivista kuvista (esim.tuossa aiemmassa tekstissä) IHANA. :>

    Niin ja sitten lakuun, itse pidän enemmän salmiakista. On makua niin paljon enempi ^^

    Satu
    - Indie by Heart

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ulkoasu miellyttää. :)

      Mä en osaa sanoa, että pidänkö enemmän lakusta vai salmiakista, koska oikeasti syön niitä molempia aika harvoin.

      Parhainta herkkua karkkivalikoimasta on ehdottomasti suklaa ja se onkin sellainen herkku, jota valitsen paaaljon silloinkin kun kasaan irtokarkeista pussukkaa. :)

      Muhun nyt vain tällä kertaa jostain syystä iski ihan järkyttävä himo lakritsiin.

      Poista