18.11.2012

kirja: Yksinkertaisesti neuloen - Erika Knight

Käväisin tänään pitkästä aikaa parilla kirpputorilla ja shoppailukaverina mulla oli matkassa äiti. Kiitos vaan seurasta ja makutuomarina olemisesta! :)

Lähdin sillä meiningillä liikenteeseen, että ostaisin mahdollisia joulukorttiaineksia, jos sellaisia sattuisi osumaan eteen, mutta eipä löytynyt tällä kertaa. Tosin kaikenlaisia joululiinoja, joulukoristeita, kynttilätelineitä, enkeileitä ja käsityönä tehtyjä joulutonttuja piisasi. Niin ja tietenkin niitä joulukortteja, mutta toisten tekeminä. Ideoita sain lisää valtavasti, joten siinä mielessä ei ollut ihan tyhjä reissu. :)

Mielessäni olen kyllä tyytyväinen itseeni siinä mielessä, että en mennyt ostamaan mitään kivaa vain siitä syystä, että olisin saanut edullisesti jotain. :) Sovitin yhtä kivaa mustaa syystakkia, mutta koska se ei heti tuntunut päällä hyvältä, ripustin sen mukisematta takaisin rekille.

Pyörittelin myös muutamia kirjoja hyppysissäni, mutta sitten ajattelin, että kirjastosta on kiva lainailla kirjoja ja kotona odottaa yksi jos toinenkin kirja vielä omaa lukuhetkeään. Niinpä, kirjat jäi ostamatta, niin kuin myös yksi ruskea olkalaukku, joka olisi ollut oikeesti tosi kiva, mutta kuuntelin siinäkin kohtaa järjen ääntä. Hyvä minä! :D

Pyörähdettiin myös Kirjapörssissä ja mä löysin ihan huippu kirjan, huippu hintaan. :) Kysymyksessä on nimittäin kirja "Yksinkertaisesti neuloen",- kirjoittaja Erika Knight. Sain kirjan alle neljällä eurolla! Mikä löytö! Katselin nimittäin samaa opusta juuri yhdestä nettiputiikista ja siellä sillä oli hintaa yli kaksikymmentäviisieuroa.

Ihastuin kirjan yksinkertaiseen kansikuvaan ja kirjan konstailemattomaan kuvitukseen. Ja mikä parasta, ohjeet ja vinkit on laadittu niin, että tämmöinen vähemmän neulomista harrastanutkin ymmärtää niistä jotain. Aivan huippua! :)

Olishan tuonkin voinut lainata tietenkin kirjastosta, mutta minusta tuollaiset ohjeita sisältävät kattaukset on just parasta omistaa itse. Kirjan voi ottaa sitten milloin vain uudelleen tutkittavaksi. ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti