21.8.2012

Kävi vanhanaikaisesti

Kohta on taas viikko kulunut viimeisestä päivityksestä, hups. On hieman kiirusta pitänyt! Laskeskelin tänään juuri viikkoja, jotka olen sitten loman jälkeen ollut töissä. En saanut kuin kaksi kokonaista viikkoa ja pari päivää yli. Mitä hittoa? Tuntuu oikeesti siltä, että olisin ollut töissä jo ainakin kuukaudenpäivät.

Tänään pyörähdin vähän keskustan kaupoilla. Olin ihan etsimässäkin joitan, mutta miten sitten kävikään? No, kävi vanhanaikaisesti. Tuli nimittäin ostettua kaikkea mitä ei pitänyt ostaa, ja mitä sitten piti ostaa, niitä ei löytynyt. Ei ainakaan mieleisiä. Kulutin nimittäin hetken jos toisenkin parin vaateliikkeen sovituskopissa, eikä yhdetkään tissarit istunut ja tuntui että kaikki oli vähän huonosti just siinä kohtaa. Juurikin näin!

Suomalaisesta shoppailin vähän onnittelukorttia ja lahjakassia. Ostin varastoon yhden purnukan hiusväriä ja Seppälään oli saapunut syysuutuuksia. Nimittäin tollaisia söpis- kynsilakkoja! Ooh! Olisin tahtonut ostaa noita kaikissa väreissä ja sävyissä! Pidättäydyin kuitenkin mieliteolta ja nappasin hyllyltä vain kahta eri väriä. Hyvä minä! :)


Nyt lasillinen kuumaa kaakaoo ja boksilta Taran monta elämää. -->

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti