Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostokset. Näytä kaikki tekstit

16.7.2013

Uusi reppu

Loman kolmas viikko starttasi eilen. Päivät tuntuvat menevän eteenpäin pikajuoksijan nopeudella ja samaan aikaan hiljaa mielessäni toivon, että "kunpa aika nyt pysähtyisi edes hetkeksi". 

Nyt vasta alkaa tuntumaan siltä, että "tässä ollaan oikeasti lomalla ja voin tehdä mitä lystää". Työjutut tuntuvat tässä kohtaa kaukaisilta asioilta vaikka oikeasti just eilen illalla kävin toimistolla tsekkaamassa laskut ja postit. Tänään sitten makselin niitä laskuja ja laitoin pari sähköpostiviestiä matkaan, mutta ei sillein tuntunut tympeeltä. Ja jollei mitään ihmeellistä tässä ilmaannu niin kurvaan työpaikalle seuraavan kerran vasta sitten kun tämä varsinainen kesäloma on antaumuksella ensin vietetty kokonaisuudessaan. :)

Jos en löhöä kotisoffalla niin sitten olen ollut tien päällä. Unirytmi on heittänyt kuperkeikkaa jo ajat sitten. Tänään poikkeuksellisesti olen herännyt jo ennen ysiä (herätyskellon soittoon).

Viime lauantaina ajeltiin päiväksi Helsinkiin. Ohjelmassa oli rentoa oleilua aurinkoisessa Helsingissä. Alkajaisiksi parkkeerattiin auto Stockmannin parkkihalliin ja pitihän meidän ihan pikkuisen myös kurkata kauppakeskuksen alemyynteihin. HIh! :) Varsinaisesti en etsinyt mitään tiettyä, mutta päätin pyörähtää matkanvarrelle osuneeseen urheiluliikkeeseen. 

Mun on nimittäin tehnyt jo varmaan parin vuoden ajan mieli uutta reppua. Ja olen katsellut, että tuollainen Fjällrävenin Kånken- reppu vaaleanruskeana olis aika jees. Koko juuri passeli, kulutusta kestävä ja noiden reppujen yksinkertaisuus on viehättänyt mua aina. :) Ja kappas urheilukaupan hyllyssä nökötti yksinään vaaleanruskea reppu. Se oli sitten siinä. Kaappasin repun kainaloon ja marssin kassalle. Loppupäivän olin yhtä hymyä. Ja otin repun tietenkin heti käyttöön! :)


3.7.2013

Gerbera





Aamulla tuli taas nukuttua sen verran pitkään, että lähdin suorilta aamutoimien jälkeen äidin kanssa torille kahvittelemaan.

Kahvihetken jälkeen äiti meni ostamaan rasian mansikoita ja minä suuntasin kukkakojun luokse. Valitsin isosta kukkasaavista itselleni tuollaisen oranssin Gerberan.  Myyjä kääri sen kirkkaaseen sellofaaniin ja minä laitoin kukan kotona Happy Joe- siideripulloon, keittiön pöydälle. Sopi siihen kuin nenä päähän. :)

Aurinkoa kaikkien lukijoiden päivään, nautitaan kesästä! :)

1.7.2013

Limen keltaiset kengännauhat

Tänään on ollut mukava päivä. Nukuin myöhään ja aamutoimien jälkeen suuntasin äidin kanssa torille aamupalalle. Asia mitä en ehdi koskaan arkena toteuttamaan. Ehkä silloin, jos asuisin ydinkeskustassa tai edes puolenmatkan verran lähempänä. Työpaikkakin sijaitsee sen verran laidalla, ettei siitä oikein ennätä kahvitauollekaan. 

Varsin mukava asia toteutettavaksi juurikin näin kesäloma-  aamuna. :) Ihmisiä oli paljon liikenteessä ja kylläpä kahvi maistui hyvälle! Pitänee ottaa vielä uusiksi. Lomahan on vasta korkattu.

Aamukahvien jälkeen suuntasimme kaupoille vähän shoppailemaan. Löytyi kaikkea pientä kivaa, mutta ei edelleenkään mieleistä puseroa vaikka alerekkejä pengoin aika antaumuksellakin. Pöh! 

Tämän päivän plääninä mulla tosin oli ennemminkin löytää hyvillä alehinnoilla mukavat ja vähän paremmat kengät. Sellaiset arkikävely/lenkkikengät. Monista urheilu- ja kenkäkaupoista oli aika hyvin jo koot loppuneet sellaisista kengistä, jotka olisivat olleet mun budjettiin sopivat. Olin valmis myös tinkimään väristä. Pääasia oli löytää jalkaan sopivat ja mukavan tuntuiset popot.

Melkein ehdin jo luovuttamaan, mutta onneksi ajattelin vielä kerran, että "noh, jos vielä kurkkaan Elmo&Sportista. Ja niinpä lähdin lompsimaan vielä vähän kauempana olevaan kauppakeskukseen. Ja pienen etsinnän ja sovittelun jälkeen myyjän avustuksella, löysimme junnujen lenkkarihyllyltä mun pieniin kolmekutosiin Asicsen kengät, jotka täyttivät kaikki asettamani kriteerit ja ovat vieläpä väriltään ja malliltaankin oikein mieleiset. Tykkään! :)
 

Tyytyväisenä marssin ulos kaupasta ja päätin hakea kahvilasta itselleni vielä kotiinviemisiksi raikkaan salaatin, jonka nautin jääteen kera. Nams! (Jos sitten huomenna menisin tekemään ne kauppaostokset.) Tässä kun yksin arkea pyörittää niin sitä on nopeasti tullut ihan suunnaatoman laiskaksi ruokakaupassa kävijäksi ja lämpimän ruoantekijäksi. Hyi mua! Noh, pian tilanne korjaantuu taas kun mies tulee työkeikaltaan kotiin. :) On ihan toista tehdä yhdessä ruokaa ja suunnitella sitä kauppalistaa kuin, että tekisi vain ruokaa itselleen. Ja sitäpaitsi yksin syöminen on tosi tylsää!

 
Nyt tää lähtee testaamaan uusia popoja. Josko noiden avulla tähän sohvaperunaankin sais edes hitusen lisää liikettä?! Toivottavasti.

Aurinkoista ja raikasta viikkoa! :)

29.6.2013

Puseroita, ei kun housuja

Olen viimeisen viikon ajan pyörinyt yhdessä jos toisessa kaupassa ja ostoslistalla nököttää aina vaan, että tarviin paitoja, jotain kivoja yläosia. Mitä sitten ostoskoriin kuitenkin päätyy, no niitä housuja eikä ainuttakaan yläosaa. Pöh! Tuntuu, että mikään ei istu päälle tai sitten väri on väärä tai jotain. En mä tiiä. :D Ja mä olen päättänyt, että sellaisia ihan kivoja on turha ostaa, koska ne jäisi kuitenkin vaatekaappiin lojumaan.





Viikolla lähti Citymarketin alerekistä matkaan noi harmaat farkut ja tänään KappAhllista mintunvihreät pökät. :) Vielä jäi ostoslistalle ne puserot ja tahtoisin löytää täydellisen maksimekon vielä tälle kesälle jostain. Nanson outletissa olisi ollut kiva, mutta se oli 10-15 senttiä liian lyhyt. Muuten aivan täydellinen.


Pari viikkoa sitten mun vanha hiustenkuivaaja päätti sanoa sopimuksensa irti ja se ei enää vain kertakaikkiaan lähtenyt päälle. Luulen, että siinä meni rikki jotenkin se sisään kelattava johtosysteemi. Tänään sitten investoin ja ostin uuden. Johan tässä pari viikkoa tuli kuivateltua mun kutreja tuulettimen avulla. :D Onneksi sen sai asentoon, jossa se pysyy paikoillaan. Olisi ollut näky kun mä olisin vaihtanut paikkaa sitä mukaan kun se tuuletin kääntyilee! :D

3.5.2013

Lätkän mm kisat 2013

Telkku on asennettu, kanavapaketti on asennettu, kisajuomat ja herkut on hankittu. Kisastudio on valmiina, mä olen valmiina!! Ei muuta kuin Go Leijonat Go!! :)


Jännittävää ja vauhdikasta perjantai- iltaa kaikille! :)

22.4.2013

Maalia pintaan

Ihastuin tässä jokin aika sitten ikiajoiksi tuunattuihin tarjottimiin, joihin törmäsin täällä: LavianAnna Pidin ideasta samantien ja päätin, että "mulle kans tuollaiset söpöt tarjottimet!"

Mulla on ollut jo jonkin aikaa hakusessa vähän reilumman kokoinen tarjotin. Olen yrittänyt löytää sellaista tarjotinta mihin mahtuisi isommin roudattavaa kun alkaa tämä perinteikäs ralli näin kevään korvilla. Kun pitää kiikuttaa astioita ja tarjottavia herkkuja keittiöstä parvekkeelle ja takaisin, tiiättekö!? :)

Tästä tuunailuideasta innostuneena suuntasinkin piakkoin kirpputorikierrokselle ja löysin pari varteenotettavaa tarjotinta parilla eurolla. Isompiakin olisi saanut olla, mutta kyllä noillakin jotain tekee. Ehdottomasti! :) Ajatus tuunatuista tarjottimista ja innokkuudestani maalausprojektia kohtaan oli sillä hetkellä sen verran vimmattu, että oli melkein ihan sama, että mitä spraymaalaan, pääasia oli että pääsen kokreettisesti jotain edes maalailemaan. :D


Tarjottimet oli pian siis plakkarissa ja seuraavaksi piti löytää edullisesti hommaan soveltuva pöytäliina ja tietenkin pari puteloa spraymaalia. Pöytäliina löytyi viime viikolla tehdystä iskusta kirpputorille ja hintaa taisi olla parikymmentäsenttiä.

Mun piti ensin tehdä valkoinen ja keltainen tarjotin samalla systeemillä, mutta satuin haalimaan maalit alehyllystä, jossa ei enää ollut sopivan sävyistä keltaista väriä. Hakusessa kun mulla oli ennemminkin sellainen syvä auringonkeltainen, mutta hyllyllä tönötti vaihtoehtoina enää vain kullankeltainen ja sellainen hailukankeltainen, jotka eivät kelvanneet mun matkaan. 


Ja tämmöiset näistä mun tarjottimista sitten tuli. Kiitos Lavian Annan Sarille kun jaoit ideasi! :) Pöyreä tarjotin pääsi meillä heti parvekkeelle alustaksi ja tosta toisesta tarjottimesta tulee varmasti tässä kevään ja kesän aikana oiva kiikutintarjotin erinäisten ruokailuvälineiden ja herkkujen kuljettamiseen. :)


Töiden jälkeen piipahdin ruokakaupassa ja pysähdyin vielä matkanvarrella kukkakauppaan. Kotiutin sieltä meidän parvekkeelle kolme orvokkia. Istutin ne hetki sitten ja nyt vain odotellaan, että kukat puhkeavat todelliseen loistoonsa.  


Aurinkoa teidän kaikkien viikkoon! :)

21.4.2013

Hämärtyvässä alkukevään illassa on tunnelma kohdillaan

Vitsit, että mä olen ollut l a i s ka tämän bloggailun suhteen. Mä en vain kertakaikkiaan ole jaksanut avata kotona konetta kun saan ihan tarpeeksi töissä istuskella koneen ääressä. Asiaa kyllä olisi, mutta kun ne jutut pitäisi sitten heti tulla tänne kirjoittamaan, muuten nää höpinät jää aina. Tiiättekö?!

Ja viime päivien aikana on ollut kertakaikkisen ihanat kevätkelit, että voi morjens! Me ollaan kisun kanssa vietetty aikaa paljon tuolla parvekkeen puolella. Kissalla on kuin onkin alkanut ne oikein kunnon kissanpäivät kun sen hassun oma nojatuolikin siirrettiin taas näin kesäkaudeksi parvekkeen puolelle. Vähänkö sen kelpaa kölliä siinä! :)

Ja minä olen häärinyt meidän "kesäkeittiön puolella". On se kumma juttu, että miten ruoka voi maistua niin paljon paremmalta ulkona?! Ihan uskomatonta. Eilen katoin hämärtyvään alkukevään iltaan meille illallisen parvekkeelle. :) Oli kynttilät, viltit ja kaikki härpäkkeet ja ihana hämärtyvä ilta. :) Ja tänään vuorostaan herkuttelimme päivällisen merkeissä siellä. Alkava viikko on kyllä aloitettava jollain vähän kevyemmällä ruokavaliolla kun tässä on tullut vedettyä pari päivää grilliherkkuja ja voin sanoa, että kyllä tuntuu kropassa! O_o

Kynttilöistä ja hämärtyvistä illoista sopivasti vielä asiaa Kastehelmi sarjasta. :) Mä en yleensä keräile mitään kauppojen plussaleimoja ym. mutta huomasin tässä hiljattain, että K-Kaupoista saa ostettua -50% mm. noita Iittalan Kastehelmi tuikkukuppeja kun on tietyn määrän leimoja ensin kerännyt. 

Mä tein viikolla peliliikkeen ja kävin pariin otteeseen tekemässä poikkeuksellisesti ruokaostoksia ja muita hankintoja K- Kaupassa ja sain kuin sainkin äkkiä tarvittavat leimat ja perjantaina kävin ostamassa yhden tuikkukupin alennushinnalla itselleni. :) Ostin tällä kertaa hiekanvärisen mun kirkkaiden kaveriksi. Vielä olisi tarkoitus ostaa ainakin keltaisena, turkoosina ja lohenpunaisena. :) K-Kauppojen leimoilla oli valittavina kuppeja kirkkaana, omenan vihreänä ja hiekanvärisenä. 

Nyt iltapuuhien pariin ja kohta saa taas mennä koisimaan.. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille. Toivottavasti se olisi vähintäänkin yhtä aurinkoinen ja lempeä, mitä se on vietetyn viikonlopun aikana ollut. 

11.4.2013

Hahmottaminen heikentyy vanhetessa

Hhmm.. Voi hyvinkin pitää paikkansa?! Nyt ainakin tuntuu vahvasti siltä! O_o 

Mä olen aina tykännyt kalentereista, joissa on p a l j o n kirjoituksille- ja muistiinpanoille tilaa, mutta viime aikoina mua on alkanut häiritsemään eräs asia. Mä en nimittäin pysty kunnolla hahmottamaan koko viikon tapahtumia kerralla. Syystä, että mun muistiinpanot eivät ole siinä samalla aukeamalla näkyvissä. Töissä oleva pöytäkalenteri on iät ja ajat ollut jo sellainen, että viikonpäivät ovat siinä yhdellä aukeamalla ja homma toimii moitteettomasti. :D

Ja niin paljon kuin tykkäänkin mun nykyisestä kalenterista, niin olen metsästänyt jo muutaman hetken sellaista kalenteria, missä nämä viikonpäivät olisi kaikki sulassa sovussa ja y h d e l l ä aukeamalla. Vähän aikaa jouduin sitä oikeaa metsästämään, koska en näin kesken vuotta viitsinyt enää hankkia vuoden 2013 kalenteria, joka vanhenee sitten taas joulukuussa. (Ja  lohdutukseksi todettakoot, että vanha kalenteri olisi kuitenkin pitänyt kesän aikana vaihtaa uuteen.)

Tänään löysin Suomalaisesta kirjakaupasta 2013/2014 kalenterin. Tiedän, että noita lukukausikalentereita alkaa pikkuhiljaa taas tulemaan kauppojen hyllyille, mutta mä en ehdi tähän hätään enempää odottelemaan, koska ennen kesää on vielä monenmoisia menoja, jotka on saatava yksiin kansiin. Pienellä tuunailulla olen oikein tyytyväinen tuohon uutukaiseen. :)




6.3.2013

Muistikirjamaaliskuu 6.3.

Tänään oli vähän erilainen työpäivä.  Aamusta menin vasta kymmeneksi yhteen palaveriin, kipaisin työpaikalla vain sen verran, että hoidin siellä parit paperiasiat ja yhden maissa olin jo kaupungilla hoitelemassa juoksevia asioita. Työhön liittyviä asioita, mutta kuitenkin. :)

Kävin siinä sitten tietenkin myös vähän samalla omillakin asioilla. :D Jossain kohtaa löysin itseni Tiimarista ja satuin pois lähtiessäni huomaamaan siellä alehyllyn, jossa oli super edullisesti askartelutarvikkeita! Ja pitihän mun tietenkin käydä vähän penkomassa sitä hyllyä!

Nappasin matkaan joitakin väripapereita, kartonkeja ja tarroja. Ihan ajattelin tätä muistikirjamaaliskuu projektia! ;) Noh, ostin mä vähän postikorttiaineitakin. Mietin, että josko joku päivä tekisin pitkästä aikaa itse kortteja varastoon. Esimerkiksi onnittelukortteja ei ole koskaan liikaa!


Ja Muistikirjamaaliskuun päivän teema on: "JOS raha ja tila EIVÄT olisi este, mitä keräilisit/hamstraisit?"

Mä olen monesti kuolannut kaupoilla kaikkia kivoja uutuus astioita, mutta joita en tilan vähyyden vuoksi ja rahankin vuoksi voi oikeesti ostaa yhtään enempää! Tai ainakin ensin pitäis käydä keittiön kaapit läpikotaisin läpi ja katsoa, että josko sieltä löytyisi joitakin sellaisia kippoja ja kuppeja, jotka voisin lahjoittaa tai myydä pois. Ja sitten miettiä, että jos jotain uutta hankkisin?

Oikeesti kokoajan tulee uusia astiasarjoja ja vanhoihinkin sarjoihin uusia värejä ja kuoseja lisää, että mä en kestä! :D Ja puhumattakaan kirpputorilla tavatuista aarteista. Eli siis.. mun vastaus on, että JOS raha ja tila eivät olisi esteenä, haalisin kaappeihin kaikki ne ihanat kipot, kupit, lautaset, tarjoiluvaasit, vadit ja kulhot mitä ikinä haluaisin!! :)

22.11.2012

Paperitähteä mä metsästin

Eilen metsästin kaupassa sellaista paperitähteä. Olisin tahtonut vaalean, mutta löytyi vain punertavia tai kullanruskeita. Ei kiitos! Olin jo luovuttamassa etsintöjeni kanssa, mutta sitten bongasin tuollaisen puunoksista väsätyn tähtikehyksen. Pääni päällä syttyi semmoinen lamppu, tiiättekö?! :D Sain sellaisen idiksen, että minäpä ostan kehyksen ja virittelen siihen kotona tuollaiset jouluvalot.

Ostin ripustusta varten myös sellaista punavalkoruudullista kangasnauhaa. (Ei näy nyt kuvassa), mutta sellaisen nauhan voimin toi tähti kiikkuu nyt meidän keittiön ikkunassa. Olen lopputulokseen enemmäin kuin tyytyväinen. :) Keittiössä on nyt kiva tunnelma ja luulenpa, että tuo tähti tuo enemmän valoa sinne kuin mitä sellainen paperitähti, uskoisin?!Ja koska meidän keittiön ikkuna on aika hurjan iso, liian pieni tähti ei olisi näyttänyt miltään.


Tänään olen aloittanut joulukorttien askartelemisen ja tietenkin meitin pötkylä oli mun seurana. <3 Se tulee oikeesti aina puskeen ja makoilemaan keittiön pöydälle, jos luen lehteä tai häärin jonkun projektin parissa. Tänään se otti nokosia ja säpsähteli välillä kun paperi rapisi. Toisinaan se avasi silmät ihan vain tarkistaakseen, että mitä mä puuhaan. Hassu. <3



1.10.2012

Tervetuloa lokakuu!

Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että tänään polkaistiin vauhtiin jo lokakuu, hei oikeesti! Aamulla mietin, että ei ole ajallisesti oikeesti pitkä aika siihen, että taivaalta voi sataa se ensilumikin. Sen sataminen on joka vuosi yhtä taianomaista, en vaan tiiä että mikä siinäkin on? Meille suomalaisille se on ihan tavallista, että sataa lunta ja muutamina viime talvina sitä on todellakin riittänyt, mutta se ensilumi on aina jotekin niin hienoa.

Mä kävin tänään töiden jälkeen vähän hoitelemassa juoksevia asioita mm. postissa ja löysin kuin löysinkin siinä kassajonossa seisoskellessani hyllystä suloisen pöllöheijastimen. Toi tuli oikeastaan tosi hyvään saumaan! Viime viikonloppuna ostin takkiin sellaisen tylsän, mutta toimivan heijastimen ja se saa nyt seurakseen tuon pöllön.

Havahduin viime viikolla tuolla pimeässä liikkuessani siihen, että muutamat vastaantulevat ihmiset liikkuivat lähes näkymättöminä ja muistin, että itseltänikin puuttuu vielä takin hihoista ja taskujenliepeiltä heijastimet. Taisin itsekin olla aika huomaamaton! O_o Onneksi asia nyt korjattu!

Kävin myös palauttamassa kirjastoon lainaamani kirjat ja ceedeet. Ja aikani kuluksi hamstrasin kassinpohjalle vähän lisää musiikkia kuunneltavaksi. Kyllästyttää aina kuunnella samoja biisejä tai radioo, jota tulee kovasti kuunneltua töissä. Mä olen musiikin suhteen aikalailla kaikkiruokainen ja olen valmis aina kuuntelemaan ja kokeilemana jotain uutta.. Ja toi Zumba hits lähti matkaan ihan sillä, että josko sieltä löytyis jotain kivoja ja vaihdikkaita biisejä esim. lenkkille?

Ainiiin ja.. Huomasin, että postintäti roudasi jo takahuoneen puolelta ison hyllykön kyydissä läjäpäin joulukalantereita liikkeen puolelle myyntiin. Kyllä vain! :D
 
Pst. Tosta Jussi Selon ceedeen kannen naishahmosta mulle tulee mieleen Tyra Banks. Mikä yhdennäköisyys!


24.8.2012

Costume

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että joku tilauslehti olisi kiva. Mulle ei sitten alkuvuoden jälkeen ole nimittäin tullut minkäänsortin aikakauslehtiä postitse. Enkä myöskään ole montaa kappaletta irtonumeroitakaan ostellut. Surffailin vähän netissäkin tuossa yks päivä ja mietin, että minkä lehden tilaisin. Valitsisinko tutun ja turvallisen Kotivinkin, jonka ehkä parhainta antia on Roope Lipasin kolumni? Vai  pitäiskö sen olla ennemmin muotiin ja kauneuteen liittyvä, kuin sisustukseen ja kotoiluun? Mitämitämitä?

Eilen poikkesin sitten kauppareissulla retiltäni ja päädyin tutkailemaan lehtiosastoa. Siinä sitten aikani pällistellessä, silmiini pisti minulle ennestään vieras lehti nimeltä Costume. Plärättyäni lehteä hetkisen,  tajusin että sehän on suomessa ihan uunituore. Ensimmäinen numero. Jaiks! :)

Syysvaatteet, kauneusvinkit ja syysvärit houkuttivat ostamaan kyseisen lehden. Kotona tarkemmin tutkailtuani, päätin vastata lehden välissä olevaan mielipide- kyselyyn ja samalla pistin tilaukseen seuraavat neljä numeroa kotiin kannettaviksi. Pian meidänkin talouteen tulee laskujen ja mainosten lisäksi jotain kivaakin. :)

Mitä aikakauslehtiä sinulle tulee tai osteletko joitakin lehtiä irtonumeroina?

Toivon ja odotan, että Costume tulee ajansaatossa olemaan sellainen lehti, että sen sivuilla voi ihastella kalliiden merkkituotteiden rinnalla myös edullisempia luomuksia ja tuotteita. Ainakin jutut luksuksesta ja löydöistä jättää semisti lukijan odottamaan ainakin jotain sen suuntaista. Ken tietää. Katsotaan ja tutkaillaan, että mitä tuleva tuo tullessaan.







21.8.2012

Kävi vanhanaikaisesti

Kohta on taas viikko kulunut viimeisestä päivityksestä, hups. On hieman kiirusta pitänyt! Laskeskelin tänään juuri viikkoja, jotka olen sitten loman jälkeen ollut töissä. En saanut kuin kaksi kokonaista viikkoa ja pari päivää yli. Mitä hittoa? Tuntuu oikeesti siltä, että olisin ollut töissä jo ainakin kuukaudenpäivät.

Tänään pyörähdin vähän keskustan kaupoilla. Olin ihan etsimässäkin joitan, mutta miten sitten kävikään? No, kävi vanhanaikaisesti. Tuli nimittäin ostettua kaikkea mitä ei pitänyt ostaa, ja mitä sitten piti ostaa, niitä ei löytynyt. Ei ainakaan mieleisiä. Kulutin nimittäin hetken jos toisenkin parin vaateliikkeen sovituskopissa, eikä yhdetkään tissarit istunut ja tuntui että kaikki oli vähän huonosti just siinä kohtaa. Juurikin näin!

Suomalaisesta shoppailin vähän onnittelukorttia ja lahjakassia. Ostin varastoon yhden purnukan hiusväriä ja Seppälään oli saapunut syysuutuuksia. Nimittäin tollaisia söpis- kynsilakkoja! Ooh! Olisin tahtonut ostaa noita kaikissa väreissä ja sävyissä! Pidättäydyin kuitenkin mieliteolta ja nappasin hyllyltä vain kahta eri väriä. Hyvä minä! :)


Nyt lasillinen kuumaa kaakaoo ja boksilta Taran monta elämää. -->

13.8.2012

Maanantai

Uusi viikko ja uudet kujeet. Kalenteri on avattu jälleen uuden päivän ja viikon kohdalta. Tänään on kyllä ollut, sellainen "vanha kunnon maanantai". Kiirettä on piisannut, olen ollut väsynyt ja äreä.  Töissä piti jaksaa kuunnella ketä ja vaikka mitä. Ja olin jo valmiiksi vähän sillä asenteella liikkeellä, että "ei vois vähempää kiinnostaa", mutta sitähän minä en asiakkaille näytä. Hymyilin ja kuuntelin mitä mulle puhuttiin ja yritän auttaa parhaani mukaan. Täytyy kyllä sanoa, että onpahan ollut viikon alku. Plääh. Töissä en juuri muuta ehtinyt, kuin vastaamaan puhelimeen. Ja vähän väliä kyttäsin kelloa, koska mielelläni olisin ollut ihan jossakin muualla. Pian se päivä sitten lopulta meni, onneksi.

Ketutukseen on onneksi ollut helpotusta. Treffasin kaveria heti töiden jälkeen. Istuskelimme torilla ja vaihdoimme viimeiset kuulumiset. Huiskittiin paarmoja ja puluja tiehensä ja nautiskeltiin aurinkoisesta päivästä. Kotiin päästyäni, ketutustila oli jo hieman laantunut, mutta silti mulla riitti puhtia. Ensitöikseni, tartuin niinsanotusti härkää sarvista ja tein meidän vaatehuoneeseen sellaisen pikaisen siivouksen. :)

Väsymystä ja ketutusta ei tietysti yhtään edesauttanut se, että pitihän mun niitä Olympialaisten päätösjuhlia katsoa myöhään yöhön. Silmät ristissä sitten aamulla katselin kelloa ja jankutin itselleni, että "nyt pitäis nousta.." ja näytin kyllä varsin happamalle. :/ Mitä tästä taas opimme? Ensi kerralla, ohjelmaa vain boksille ja ajoissa nukkumaan. Mutta olipahan hienot päätösjuhlat! Uskoisin, että paikalla olleet saivat jokaiselle pennoselle varmasti vastinetta. :)

Ja vielä lopuksi, ennen kuin unohdan.. Asiasta pöllöihin! :) Muistelisin, että olen joskus jostain lukenut, että avaimenperät kertovat ihmisestä jotakin. Mitä? No, mutta joka tapauksessa.. Ostin itselleni viikonloppuna markkinoilta tuollaisen pöllö- avaimenperän. Kertoneeko se ehkä minusta, että "en ole yhtään pöllömpi"? :D Millainen avaimenperä sinun nipussasi roikkuu?

Takkuisesta maanantaista huolimatta, kaikille mukavaa alkanutta viikkoa! Koitetaanhan taas jaksaa ja jokaiselle koululaisille, turvallista koulumatkaa. En tiedä miten muualla, mutta ainaskin täällä meidän huudeilla, koululaisilla alkaa huomenna uusi lukukausi.


20.7.2012

Festareille

Tänään käynnistyy Hämeenlinnan linnanpuistossa kaksipäiväinen, Wanaja festival 2012. Liput on hankittuna huomiselle päivälle. Jostain kumman syystä, olen vieraillut noilla festareilla, aina joka toinen vuosi. Viime vuosi jäi välistä, ja nyt on sitten jälleen mentävä ihan alueelle. (Muutamina vuosina olen ollut festaritunnelmassa mukana, varsinaisen alueen ulkopuolella.) On se osallistuminen ehkä ollut hieman kiinni myös siitä kattauksesta.

Tänä vuonna on molempina päivinä sellaisia artisteja ja bändejä, joita tahdon nähdä ja kuulla livenä, mutta pisimmän oljenkorren veti tänä vuonna Chisu, jonka olen tahtonut nähdä livenä jo pitkään. Huomenna mun odotus palkitaan, toivon ja uskon ainakin näin tapahtuvan! Wou!



Kävin metsästämässä itselleni eilen festaripusakkaa ja löysin varsin söpön puseron henkkamaukalta. Seeprakuosisella mennään, jotta hippulat vinkuu ja linnanpuisto tutisee! Moni muukin tulossa?


Näitä mm. odotan kuulevani huomenna.


Paleface - Miten historiaa luetaan?

Petri Nygård -  Märkää

Leningrad Cawboys - Those Were The Days

Chisu - Kolmas pyörä

5.7.2012

Kankaisten tilalla, kupponen kahvia

Piipahtin äidin kanssa, iltakahvilla Kankaisten tila :lla. Vanhaan punatiilinavettaan on tehty kahvila, jonka yhteydessä on myös pieni kauppa. Kaupassa on myytävänä mm. mehuja, juustoja, hilloja, kaikenlaisia herkkuja ja käsitöitä. Navetassa on myös, mahdollista järjestää erilaisia juhlia. Ihana paikka!

Tilalla on myös marjanpoimintaa, lapsille pomppulinna ja leikkipuisto. Lampaita ja kanojakin löytyy, mutta me jätimme niiden moikkaamisen, seuraavaan kertaan. Ihanteellinen paikka kaikenikäisille. Kantsii piipahtaa, jos liikkuu Hämeenlinnan liepeillä!

Ostin kaupasta mansikkaisen tiskirätin, vähänkö kesäisen suloinen! Ja herkkupöydästä matkaan lähti, pussillinen Vanhan Viipurin lakritsia sekä kotijuustoa. Nams!

3.7.2012

Hankintoja lahjarahalla

Jätin syntymäpäivä- postauksessa, jotain tuonnemmaksi ja ajattelin kertoa nyt, että mitä ostin sillä lahjarahalla.

Ensinnäkin, mulla oli jo pitkään suunnitelmissa, että mun olisi hankittava jonkinlainen säilytys- juttu mun kaikille kasseille ja laukuille. Tähän asti ne on lojuneet, tuollaisessa tylsässä pahvilaatikossa. :/ Ei ne kaikki laukut ja kassit tonne ihan mahtuneet, mutta aika hyvin kuiteskin. Tykästyin myös tuohon valkoiseen rottinkiin.

Haaveilen edelleen siitä, että vielä joskus mulla olisi vaatehuone tai vastaava, mihin voisin nätisti asetella kaikki mun laukut, kassit, kengät ja muut asusteet. Tällä hetkellä meidän vaatehuoneen "toimii", siis ei se toimi yhtään, mutta sinne on ängetty kaikki petivaatteista asioihin, joita ei tarvita jatkuvasti. Jos sieltä jotain sattuu sitten tarvitsemaan, ensinnäkin sinne on raivattava tilaa, jotta oviaukosta pääsee peremmälle. Huoh! Tulee melkein hikipisaroita, jo pelkästä ajattelemisesta! Tuntuu, että vaikka sitä kuinka järjestelisi ja siivoisi, ei me saada pidettyä sitä kuosissa. Ei ole kauaa aikaa kun, sieltä just raivasin kaatikselle säkillisen tarpeetonta roinaa. Muilla samankaltaisia kokemuksia vaatehuoneista? Miten te pidätte tai ette pidä niitä järjestyksessä?

Bongasin korin, Kodin Anttilasta. Samalla reissulla löytyi myös Seppälän ale- hyllyltä uusi pörssi, johonka mahtuu nyt loistavasti kaikki tarpeelliset kortit, rahat, passi, kuitit ja muu krääsä. Tykkään! :)





18.6.2012

Ostoskoriin lennähti, pari vihaista lintua

Meidän ostoskoriin lennähti tänään kauppareissulla, pari Angry Birds- virvoitusjuomatölkkiä. Sen verran vikkelästi olivat kyytiin lennähtäneet, etten ehtinyt edes tutkimaan, että onko noita saatavana, mahdollisesti myös muina makuina?!

Me ostettiin tuollaiset Tropic- juomat. Itse juoma oli suloisen väristä, sellaista vaaleanpunaisen ja persikanoranssin sekoitusta. Maku oli ihan jees. Ei kovin makea, mutta jotain siitä puuttui. Ensimmäisenä tuli mieleen, jokin siideri. Noi tölkit on minusta tosi suloisia ja ihanan värikkäitä. :) Maistuuko? :)


14.6.2012

Otsahikeä sovituskopissa ja pientä tuunailua

Pyörähdin töiden jälkeen pika pikaa Henkka&Maukan ale-päivillä. Sovittelin muutamia kesähousuja, mutta tällä kertaa mitään vaatekappaleita ei lähtenyt mun matkaan. (Kyllä tuli muuten kuuma sovituskopissa, jösses!) Kauppa toki pursusi kaikkia ihania vaatteita, koruja ja asusteita! Vitsit miten ihania kuoseja puseroissa ja hameissa oli, saati sitten niitä kaikkia suloisia ja karamellin värisiä housukankaita! Aijaijai!

Tässä muutamia suosikkeja:

Kuvat täältä: h&m.com

Ostoskassiin päätyi kuitenkin, jotain pientä. Hih! Ostin nimittäin h&:stä nuo mustat kukkanipsut, jotka ehkä ovat, tarkoitettu hiuksiin, mutta minäpä kiinnitin ne remmikenkiini koristeeksi.  Ehkä siirrän niitä tosin vielä yhden pykälän alemmaksi, jahka ehdin. :)

30.5.2012

Upotin sormeni multaan

Olen aikaisempina kesinä, ostanut parvekkeelle kaikenlaisia kukkia ja paljon. Nyt olen päättänyt, että ostan uusia kukkia vain, jos entiset kuolevat pois. Mikä on hyvin paljon mahdollista, sillä kysymyksessä on kuitenkin lasitettu parveke, jonne paistaa aamusta- iltaan aurinko. Kävin hakemassa mintunvihreään emaalikulhoon, kolme samettikukkaa, näin kesän alkajaisiksi. :) Mitä pidätte?

Olen miettinyt, että joku amppelikukkakin vois olla kiva ja onkin, mutta en jaksa sitä ainaista nyppimistä ja nyt olen sitä mieltä, että vähemmän on enemmän. (Katsotaan, että kuinka kauan pysyn päätöksessäni!)