Olen ollut tosi tosi kiireinen ja olen ehtinyt hirmu vähän viettämään aikaa kotona koneella ja vaikka olisikin jossain välissä ollut sitä aikaa, mua ei ole huvittanut tai en ole kertakaikkiaan jaksanut avata konetta. Töissä tulee istuttua koneella jo työn puolesta ihan kiitettävän paljon. Pieni tietokoneettomuus tekee välillä ihan hyvää vaikkakin nyt mulla on mun lemppari blogien kanssa semmoinen juttu, että mun täytyy ottaa oikein oma aika jostain välistä, että ehdin teidän muiden blogeja käymään läpi ja lukemaan. Sitä tuntee itsensä hyvinkin pienen tauon jälkeen ihan hoomoilaseksi ja moni kiva juttu on mennyt tosta noin vaan multa ohi. Nooh, mutta lohdullista on se, ettei teidän blogit mihinkään katoa ja onneksi niitä vanhempiakin juttuja pääsee selailemalla kätevästi lueskelemaan.
Mitä mulle muuta sitten kuuluu? Töissä on kiire. (Huomaa, että vuosi on pian tulossa päätökseen!) Ensi viikko näyttää tosi rikkonaiselta. Ensinnäkin, tiistaina olen menossa erään yhdistyksen pikkujouluihin, torstaina on itsenäisyyspäivä ja minä olen sopinut työnantajan kanssa myös sen itsenäisyyspäivän jälkeisen perjantain vapaaksi, joten viikon päästä tähän aikaan ollaan viettämässä piiitkää viikonloppua. Ja ensi viikon jälkeen aletaankin sitten olemaan jo hirmu lähellä joulua ja joululomaa. Hui!:)
Kävin katsastamassa eilen tämän kaupungin uusimman kirpputorin. (Hämeenlinnalaisille ja tietysti myös kaikille muillekin tiedoksi, että Tiiriöön on avattu muutama viikko sitten kiva kirpputori Kulma kirppis, joka löytyy osoitteesta Takumäentie 6.) Tilaa on sopivasti, pöydät ja kaikki rekit on tosi siistejä ja kirpputorin yhteydessä on myös mahdollisuus kahvitteluun. Ensivaikutelma on hyvä ja uskon, että siellä tulee poikettua välillä kauppareissujen yhteydessä. :) Käykää muutkin kurkkaamassa!
 |
| villapaita 0,50€ |
 |
| villapaita 4,00€ |
Ostin eilen pari villapuseroa. Ihastuin noihin kuoseihin! Mietin, että tekisin noista tyynynpäällisiä ja hihoista sais kivat säärystimet. (Nappasin tämmöiset ideat jostain blogista tässä taannoin). Mulla on pöytälaatikkossa jo aikamoinen läjä ideoita. Vielä kun saisin ne kaikki ideat toteutettua jonain päivänä. Hhmm. :)
 |
| sininen kulho 2,00€ ja vihreä 0,80€ |
Tänään käväisin pikaisesti töiden jälkeen Fidassa. Ostin nuo lasikulhot ja toi sininen kulho sai vähän osumaa, kun meinasin kotimatkalla vetää turvat pyörän kanssa yhdessä mutkassa. Mulle ei käynyt kuinkaan, mutta kulho meni katki tosta jalasta. :/ Nyt ei sitten auta muu kuin ostaa pikaliimaa, tahdon nimittäin tuon kulhon vielä kuosiin.
Niin ja yks ilta sain valmiiksi meidän joulukalenterin, että olen mä jotakin valmiiksikin saanut! :) Seuraava projekti mihin mun pitää tarttua, on joulukorttien viimeistely. On vielä suurimmaksi osaksi osoitteet kirjoittamatta ja joistakin korteista uupuu vielä joulutervehdykset, mutta kyllä mä ne ajoissa valmiiksi saan.
Mitä teille kuuluu? Onko jouluvalmistelut hyvällä mallilla?