Näytetään tekstit, joissa on tunniste pukeutuminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pukeutuminen. Näytä kaikki tekstit

1.7.2013

Limen keltaiset kengännauhat

Tänään on ollut mukava päivä. Nukuin myöhään ja aamutoimien jälkeen suuntasin äidin kanssa torille aamupalalle. Asia mitä en ehdi koskaan arkena toteuttamaan. Ehkä silloin, jos asuisin ydinkeskustassa tai edes puolenmatkan verran lähempänä. Työpaikkakin sijaitsee sen verran laidalla, ettei siitä oikein ennätä kahvitauollekaan. 

Varsin mukava asia toteutettavaksi juurikin näin kesäloma-  aamuna. :) Ihmisiä oli paljon liikenteessä ja kylläpä kahvi maistui hyvälle! Pitänee ottaa vielä uusiksi. Lomahan on vasta korkattu.

Aamukahvien jälkeen suuntasimme kaupoille vähän shoppailemaan. Löytyi kaikkea pientä kivaa, mutta ei edelleenkään mieleistä puseroa vaikka alerekkejä pengoin aika antaumuksellakin. Pöh! 

Tämän päivän plääninä mulla tosin oli ennemminkin löytää hyvillä alehinnoilla mukavat ja vähän paremmat kengät. Sellaiset arkikävely/lenkkikengät. Monista urheilu- ja kenkäkaupoista oli aika hyvin jo koot loppuneet sellaisista kengistä, jotka olisivat olleet mun budjettiin sopivat. Olin valmis myös tinkimään väristä. Pääasia oli löytää jalkaan sopivat ja mukavan tuntuiset popot.

Melkein ehdin jo luovuttamaan, mutta onneksi ajattelin vielä kerran, että "noh, jos vielä kurkkaan Elmo&Sportista. Ja niinpä lähdin lompsimaan vielä vähän kauempana olevaan kauppakeskukseen. Ja pienen etsinnän ja sovittelun jälkeen myyjän avustuksella, löysimme junnujen lenkkarihyllyltä mun pieniin kolmekutosiin Asicsen kengät, jotka täyttivät kaikki asettamani kriteerit ja ovat vieläpä väriltään ja malliltaankin oikein mieleiset. Tykkään! :)
 

Tyytyväisenä marssin ulos kaupasta ja päätin hakea kahvilasta itselleni vielä kotiinviemisiksi raikkaan salaatin, jonka nautin jääteen kera. Nams! (Jos sitten huomenna menisin tekemään ne kauppaostokset.) Tässä kun yksin arkea pyörittää niin sitä on nopeasti tullut ihan suunnaatoman laiskaksi ruokakaupassa kävijäksi ja lämpimän ruoantekijäksi. Hyi mua! Noh, pian tilanne korjaantuu taas kun mies tulee työkeikaltaan kotiin. :) On ihan toista tehdä yhdessä ruokaa ja suunnitella sitä kauppalistaa kuin, että tekisi vain ruokaa itselleen. Ja sitäpaitsi yksin syöminen on tosi tylsää!

 
Nyt tää lähtee testaamaan uusia popoja. Josko noiden avulla tähän sohvaperunaankin sais edes hitusen lisää liikettä?! Toivottavasti.

Aurinkoista ja raikasta viikkoa! :)

30.12.2012

Rekkejä ja pöytiä penkomassa

Lupasin eilisessä postauksessa, että kerron teille kirpputorilöydöistä, joita tein eilen ja toissapäivänä. Pyörähdin nimittäin perjantaina töissä maksaakseni laskuja ja käväisin samalla reissulla Fidassa. Löysin sieltä tuollaisen harmaansävyisen raitaneuleen, joka on lämmin ja lötkö. Ihastuin tuossa neuleessa noihin isoihin nappeihin ja korkeeseen kaulukseen. Hihat on vähän liian pitkät mulle, mutta ei ne tuollein käärrittynäkään näytä minusta yhtään hassummalta.

Raitaneule 6,00 euroa.

Ja eilen lähdin varta vasten äidin kanssa kirpputorikierrokselle. Siinä missä muut juoksentelivat kaupoilla alennusmyynneillä, me pengottiin rekkejä ja pöytiä kirpputoreilla. Kivaa! :)

Matkaan lähti lasinen vesikannu ja tuollainen rennon letkee reikäneule, joka vaatii kyllä alleen jonkun topin tai pitkähihaisen puseron. Tykkään tuossakin nimenomaa tosta rennosta jutusta ja neuleen pituudesta.

Lasikannu 1,00 euro.
Reikäneule 2,50 euroa.

28.11.2012

Kivoja kuoseja mun villapuserossa

Olen ollut tosi tosi kiireinen ja olen ehtinyt hirmu vähän viettämään aikaa kotona koneella ja vaikka olisikin jossain välissä ollut sitä aikaa, mua ei ole huvittanut tai en ole kertakaikkiaan jaksanut avata konetta. Töissä tulee istuttua koneella jo työn puolesta ihan kiitettävän paljon. Pieni tietokoneettomuus tekee välillä ihan hyvää vaikkakin nyt mulla on mun lemppari blogien kanssa semmoinen juttu, että mun täytyy ottaa oikein oma aika jostain välistä, että ehdin teidän muiden blogeja käymään läpi ja lukemaan. Sitä tuntee itsensä hyvinkin pienen tauon jälkeen ihan hoomoilaseksi ja moni kiva juttu on mennyt tosta noin vaan multa ohi. Nooh, mutta lohdullista on se, ettei teidän blogit mihinkään katoa ja onneksi niitä vanhempiakin juttuja pääsee selailemalla kätevästi lueskelemaan.

Mitä mulle muuta sitten kuuluu? Töissä on kiire. (Huomaa, että vuosi on pian tulossa päätökseen!) Ensi viikko näyttää tosi rikkonaiselta. Ensinnäkin, tiistaina olen menossa erään yhdistyksen pikkujouluihin, torstaina on itsenäisyyspäivä ja minä olen sopinut työnantajan kanssa myös sen itsenäisyyspäivän jälkeisen perjantain vapaaksi, joten viikon päästä tähän aikaan ollaan viettämässä piiitkää viikonloppua. Ja ensi viikon jälkeen aletaankin sitten olemaan jo hirmu lähellä joulua ja joululomaa. Hui!:)

Kävin katsastamassa eilen tämän kaupungin uusimman kirpputorin. (Hämeenlinnalaisille ja tietysti myös kaikille muillekin tiedoksi, että Tiiriöön on avattu muutama viikko sitten kiva kirpputori Kulma kirppis, joka löytyy osoitteesta Takumäentie 6.) Tilaa on sopivasti, pöydät ja kaikki rekit on tosi siistejä ja kirpputorin yhteydessä on myös mahdollisuus kahvitteluun. Ensivaikutelma on hyvä ja uskon, että siellä tulee poikettua välillä kauppareissujen yhteydessä. :) Käykää muutkin kurkkaamassa!

villapaita 0,50€
villapaita 4,00€

Ostin eilen pari villapuseroa. Ihastuin noihin kuoseihin! Mietin, että tekisin noista tyynynpäällisiä ja hihoista sais kivat säärystimet. (Nappasin tämmöiset ideat jostain blogista tässä taannoin). Mulla on pöytälaatikkossa jo aikamoinen läjä ideoita. Vielä kun saisin ne kaikki ideat toteutettua jonain päivänä. Hhmm. :)

sininen kulho 2,00€ ja vihreä 0,80€

Tänään käväisin pikaisesti töiden jälkeen Fidassa. Ostin nuo lasikulhot ja toi sininen kulho sai vähän osumaa, kun meinasin kotimatkalla vetää turvat pyörän kanssa yhdessä mutkassa. Mulle ei käynyt kuinkaan, mutta kulho meni katki tosta jalasta. :/ Nyt ei sitten auta muu kuin ostaa pikaliimaa, tahdon nimittäin tuon kulhon vielä kuosiin. 


Niin ja yks ilta sain valmiiksi meidän joulukalenterin, että olen mä jotakin valmiiksikin saanut! :) Seuraava projekti mihin mun pitää tarttua, on joulukorttien viimeistely. On vielä suurimmaksi osaksi osoitteet kirjoittamatta ja joistakin korteista uupuu vielä joulutervehdykset, mutta kyllä mä ne ajoissa valmiiksi saan.

Mitä teille kuuluu? Onko jouluvalmistelut hyvällä mallilla?

23.9.2012

Sadetta pakoon kirpputorille

Hakeuduin tänään sadetta pakoon kirpputoreille ja tein kierrosta itseasiassa pitkästä aikaa. Viimeksi varmaan kesälomalla olen kuluttanut enempiä aikoja kirpputoreilla..

Olipa muuten moni muukin ajatellut, että "mikäs parempaakaan tekemistä näin sadepäivänä, kuin suunnata vähän shoppailemaan". Hah! :D Ihmisiä oli nimittäin runsain joukoin liikenteessä, hyvä kun löytyi autolle parkkipaikkaa. Kirpputorien käytävillä piti vähän puikkelehtia ja ihan jokaiseen väliin en edes jaksanut ängetä. Kivaa se siltikin oli! Minusta pääasia kirpputoreilla ei ole aina se ostaminen, vaan mä tykkään siitä meinigistä. Siitä kun voi rauhassa katsella, ihmetellä hypistellä kaikkee. :)

Ostin pari lasikulhoa/ruukkua ja kaupasta ostin molempiin valkoiset kynttilät. Kotiin päästyäni, pesin kulhot ja ne löysi heti paikkansa tv-tasolta. (Kohta sytytän kynttilät palamaan ja pujahdan peitonalle lukemaan uutta Kauneus & terveys- lehteä.) On ollut sen verran kiireinen viikko, etten ole ennättänyt edes vielä vilkaisemaan tota lehtee.

Puseronpieleen löytyi suloinen papukaija ja jämäkangasvuoresta nappasin mukaan punaista kangasta. Ajattelin väsätä tosta kankaasta vähän samanmoisen kaulaliinan mitä tossa Kauneus & terveys- lehden etusivulla on. Aika kiva minusta!

Mukavaa sunnuntai- iltaa! 

Lasikulhot yhteensä 4,00 euroa.

Papukaija- pinssi 1,00 euroa.

Kangaspala 1,50 euroa.


3.7.2012

Hankintoja lahjarahalla

Jätin syntymäpäivä- postauksessa, jotain tuonnemmaksi ja ajattelin kertoa nyt, että mitä ostin sillä lahjarahalla.

Ensinnäkin, mulla oli jo pitkään suunnitelmissa, että mun olisi hankittava jonkinlainen säilytys- juttu mun kaikille kasseille ja laukuille. Tähän asti ne on lojuneet, tuollaisessa tylsässä pahvilaatikossa. :/ Ei ne kaikki laukut ja kassit tonne ihan mahtuneet, mutta aika hyvin kuiteskin. Tykästyin myös tuohon valkoiseen rottinkiin.

Haaveilen edelleen siitä, että vielä joskus mulla olisi vaatehuone tai vastaava, mihin voisin nätisti asetella kaikki mun laukut, kassit, kengät ja muut asusteet. Tällä hetkellä meidän vaatehuoneen "toimii", siis ei se toimi yhtään, mutta sinne on ängetty kaikki petivaatteista asioihin, joita ei tarvita jatkuvasti. Jos sieltä jotain sattuu sitten tarvitsemaan, ensinnäkin sinne on raivattava tilaa, jotta oviaukosta pääsee peremmälle. Huoh! Tulee melkein hikipisaroita, jo pelkästä ajattelemisesta! Tuntuu, että vaikka sitä kuinka järjestelisi ja siivoisi, ei me saada pidettyä sitä kuosissa. Ei ole kauaa aikaa kun, sieltä just raivasin kaatikselle säkillisen tarpeetonta roinaa. Muilla samankaltaisia kokemuksia vaatehuoneista? Miten te pidätte tai ette pidä niitä järjestyksessä?

Bongasin korin, Kodin Anttilasta. Samalla reissulla löytyi myös Seppälän ale- hyllyltä uusi pörssi, johonka mahtuu nyt loistavasti kaikki tarpeelliset kortit, rahat, passi, kuitit ja muu krääsä. Tykkään! :)





18.6.2012

Puseroita ja raitakangasta

Viikonlopun vietettyäni visusti kotioloissa, oli eilen (sunnuntaina) lähdettävä vähän ulkoilemaan. Sää oli menomatkalla todella raskas, haki selvästi sadetta.

Kävin penkomassa matkan varrella sijaitsevan kirppiksen vaaterekit, pöydät ja lattianrajat. Pääsin juuri kirppiksen pihaan kun alkoi tihkumaan ja pian satoikin sitten jo kaatamalla. Oli ihanaa kierrellä ja katsella tavaroita ja vaatteita, vaikka ihmisiä olikin aika paljon liikenteessä.

Pyörähdin perjantaina töiden jälkeen samaisella kirppiksellä, mutta menin sinne viimetipassa, enkä sitten ennättänyt olemaan siellä kuin vartin. Eilen oli hyvää aikaa, korjata tilanne. :)

Eilen ostin tuon raidallaisen lötköpuseron ja tuon raidallisen kankaan, josta ajattelin tehdä puolihameen. En vain ole vielä päättänyt, että millaisen. Kangasta on sen verran reilusti, että siitä tekis pari kolmekin hametta, mutta katsotaan nyt, että mitä keksin. Ja mietin tässä, että teenkö hameesta pysty vai vaakaraidallisen?! Hhmm. Sinisen topin ja sinapinkeltaisen pusakan, ostin jo perjantaina.

Kirppikseltä lähdettyäni, kävelin kaatosateessa takaisin kotiin. Onneksi olin varustautunut ja napannut kotoa lähtiessäni laukkuun myös sateenvarjon mukaan, vaikka toisaaltaan olikin sellainen fiilis, että kastuminen läpimäräksi ei olisi haitannut yhtään.

Oli ihana tunne kävellä pitkin asfalttiteitä, kun satoi ja ilma raikastui. Kuuntelin kuinka sadepisarat pomppivat sateenvarjoani vasten ja askelten alla kuului ääniä, litsläts. Ajoteillä näytti ihan siltä, kuin joku olisi pessyt hiuksistaan shampoot, niin kovin vaahtoutui sadevesi. :) Kotipihaan päästyäni, tennarini olivat läpimärät. Yritin pomppia vesilätäköiden ylitse ja kierrellä niitä mahdollisuuksieni mukaan, mutta välillä koko kävelytien leveydeltä tulvi vettä, edelleen kaivoihin. Niitä oli mahdotonta väistellä. Oikeasti olisi tehnyt mieli hypähdellä niihin kaikkiin isoimpiin lätäköihin, hih! Kesä. <3

Raitapusero 2,00€, toppi 1,80€ ja sinapinkeltainen pusakka 2,00€.
Raitakangas 1,00€.

14.6.2012

Otsahikeä sovituskopissa ja pientä tuunailua

Pyörähdin töiden jälkeen pika pikaa Henkka&Maukan ale-päivillä. Sovittelin muutamia kesähousuja, mutta tällä kertaa mitään vaatekappaleita ei lähtenyt mun matkaan. (Kyllä tuli muuten kuuma sovituskopissa, jösses!) Kauppa toki pursusi kaikkia ihania vaatteita, koruja ja asusteita! Vitsit miten ihania kuoseja puseroissa ja hameissa oli, saati sitten niitä kaikkia suloisia ja karamellin värisiä housukankaita! Aijaijai!

Tässä muutamia suosikkeja:

Kuvat täältä: h&m.com

Ostoskassiin päätyi kuitenkin, jotain pientä. Hih! Ostin nimittäin h&:stä nuo mustat kukkanipsut, jotka ehkä ovat, tarkoitettu hiuksiin, mutta minäpä kiinnitin ne remmikenkiini koristeeksi.  Ehkä siirrän niitä tosin vielä yhden pykälän alemmaksi, jahka ehdin. :)

31.5.2012

Määränpäänä kirpputori

Tässäpä muutamia viimeaikaisia, kirppislöytöjäni. En ole kovin paljoa ennättänyt, kirppiksillä viettämään aikaa, en niin paljoa mitä olisin halunnut. Toivonkin, että viimeistään lomalla ehtisin tehdä ainakin pariin otteeseen kunnon kirppiskierrokset. Monesti teen kesäisin pyörällä retkiä kirppiksille. On mukavaa lähteä liikkumaan, kun on jokin määränpää! Minulle se on monesti just joku kirpputori, kauppa tai puistonpenkki.

Ja olisi ihan mahtavuutta, päästä myös muidenkin kaupunkien kirppiksille kiertelemään ja penkomaan vaaterekkejä ja pöytiä. Onko hyviä vinkkejä, että missä kannattaa poiketa, jos liikkuu kesän aikana esim. Tampereella, Helsingissä, Lahdessa, Turussa ym. Sanotaan nyt, että ylipäätään etelä suomessa? Onko tiedossa, että milloin ja missä, järjestetään kirppistapahtumia, torikirppiksiä ym? Kaikki vinkit, otan enemmän kuin mielelläni vastaan! :)

Kynsilakka 1,00€

Kaulahuivi 1,00€

Laukku 4,00€

28.5.2012

Lauantaisia ostoksia

Edellisessä päivityksessäni kerroin, että teimme ex tempore reissun Tampereelle. Jäi mainitsematta/esittelemättä ostokseni. En ostanut mitään erikoista, mutta tuollaiset pienetkin jutut osaavat kummasti ilahduttaa! Tiedättekö? Aina on mukavaa ostaa jotain pientä ja kivaa! :)

Kaikki ostokseni on Seppälästä. Löysin mm. nuo ihastuttavat rusetti- sormukset ja tuoreimman Elle- lehden, jota olen hypistellyt ja selaillut, vähän joka välissä, hih! Mä en koskaan lue lehtiä yhdellä kerralla, vaan sillein kivasti paloina. Ensin katson kuvat ja luen kuvatekstit, sitten plärään lehden nopeasti läpi ja vasta sitten syvennyt kolummeihin ja muihin juttuihin. :)

Niin ja jos puhutaan sanomalehdistä, luen ne nurinperin! Kyllä! Aloitan aina takasivusta, josta löytyy mm. päivän ohjelmat (ainakin meidän päivän lehdestä), ja siitä sitten etenen sivut kerrallaan, kohti etusivua. Mieheni aina jaksaa kummastella tätä minussa! :D

Alehyllystä löyti vaaleahko poskipuna ja iso meikkipussukka. Ihastuin meikkipussissa tuohon väriin ja siihen, että kun sen aukaisee, se aukeaa kunnolla. Sieltä on näinollen helppo löytääkin jotain, uskoisin. Ajattelin laittaa sinne kaikki meikit, jotka tällä hetkellä ovat sellaisessa pahvisessa ja epäkäytännöllisessa laatikossa meikkipöydälläni. 




14.5.2012

Remmejä ja balleriinoja jalkaan

Kiertelin viime lauantaina muutamilla kirpputoreilla, pitkästä aikaa. Olipahan mukavaa katsella, kummastella ja penkoa pöytiä ja vaaterekkejä! :) Lähdin liikkeelle sillä mielellä, että "mitään en osta, jos en tosissani tarvitse". Pysyin sopimuksessani, aikas hyvin!

Matkaan tarttui mustat remmikengät (4,00€, H&M) sekä valkoiset balleriinat (3,00€, Tapas). Kenkiä tarvitsee aina, eikös näin ole?! :D Vielä kun sattui löytymään tuollaiset kesäkengät, näin kesän korvilla. Hih! Hinta oli kohdillaan ja kengät hyvässä kunnossa. Harvoin löytää noin hyvin pidettyjä tai vähän käytettyjä popoja kirpputoreilta! Eiköhän tässä ollut jo riittämiin perusteluja, ostopäätökselleni! :)


4.4.2012

Hankintoja kevättä ja tulevaa kesää silmälläpitäen

Olen viime aikoina tehnyt, joitakin hankintoja, kevättä ja tulevaa kesääkin silmällä pitäen.

Skilan sinisen takin tilasin netanttila :sta. Olin sitä mieltä, että nyt on hankittava, jonkin muun värinen takki, sen tutun ja turvallisen mustan sijasta. Satuin onnekseni löytämään tuon sinisen takin ja olen kyllä ollut tyytyväinen. (Niin, takki on ollut jo viikon verran kovassa käytössä!)

Sinapinkeltaisen kaulaliinan sain eilen äidiltä, kun teimme meitin kaulaliinoista vähän vaihtareita. Annoin vaihdossa sellaisen kevyen, vaaleanbeigen kaulaliinan. Kyseisen kaulaliinan käytölle, alkaa olemaan otolliset kelit kohtapuoliin! Kiitos ja ole hyvä, äiti! :)

Saappaat ostin jo sydäntalvella, o.i.s:n alesta. Kyseistä kenkäparia olen päässyt ulkoiluttamaan vasta kerran. Hus hus lumi! Hus hus talvi!

Mustat tennarit ostin viikko sitten Seppälä :n alesta. Hyllyssä sattui onnekseni olemaan vielä yhdet, kokoa 37. I like!

Ja tuo, raidallinen laukku lähti mun matkaan, viime viikonloppuna. Ostin sen Cittarista ja se on kulkenut mun matkassa koko tämän viikon. :) Minusta se sopii mainiosti, tuon uuden takin kanssa.

Olen tässä vähän tuumaillut ja pohdiskellyt, että kuinka paljon ihminen ylipäätään tarvitsee laukkua ja kenkiä? O_o Otin viime sunnuntaina vaatekomerosta ja eteisen vaatenaulakosta esille mun KAIKKI laukut ja kassit. Levittelin ne sängylle ja totesin, että "onpas niitä KERTYNYT". Hmm.. Lopuksi kasasin ne vuoreksi pahvilaatikkoon, ja nyt mulla on hakusessa niille jonkinlainen, mukavampi säilytysjärjestelmä. Mietin, että joku kannellinen, iso kori vois olla aika toimiva? Voisin tehdä aiheesta vaikka erillisen päivityksen, tässä kun ehdin.

Huominen vielä töitä ja sitten alkaa LOMALOMALOMA! Ihanaa! :)

1.4.2012

Kaulahuivit, kertaa kaksi

Pyörähdin yhdellä kirppiksellä eilen, pitkästä aikaa. En edes muista, että koska olisin viimeksi käynyt kirppiksillä. Olen niiden ystävä, mutta jostain syystä en ole niissä viime aikoina juurikaan kuluttanut aikaa.

Ehkä olen tietoisestikin pysytellyt poissa niistä, etten tulisi ostaneeksi kaikkea kivaa, vain siitä syystä, että sieltä löytää useimmiten jotain mukamas tarpeellista ostettavaa ja itseni tuntien, mun on tosi tosi hankalaa hillitä itseäni ja lähes aina jotain sitten tarttuu matkaani.

Eilen kävin jälleen niin. Löysin nämä kaulaliinat, jotka tosin tuli nyt hankittua ihan hyvään saumaan. Kevät on jo sen verran pitkällä tai ainakin ilmat ovat olleet sen verran lämpimämpiä, että on ollut pakkokin siirtyä, paksuista ja raskaista, lämpimistä ja talvisista kaulahuiveista kevyempiin.

En erikoisesti pidä tuollaisista armeija- kuoseista,
 mutta kun tuon kietaisee kaulan ympärille,
kuvio ei ole niin häiritsevä. (2,00€)
Tämä toinen kaulaliina on tuollainen tuubimallinen,
joka on helppo kietaista kaulalle.
Värinä mokan ruskea. (2,00€)

25.3.2012

Fantsu viikonloppu

Mun serkku vieraili meidän luona. Näimme pitkästä aikaa ja vietimme yhdessä, kokonaisen viikonlopun. Perjantaina kävimme leffassa, katsomassa Mission Impossible nelosen. Joo, ihan ok. Perus toimintamättö. Samulilla oli odotettua isompi rooli, ihan jees.

 

Eilen (lauantaina) kävimme shoppailemassa, Lempäälän Ideaparkissa ja pyörähdimme sen verran Tampereen puolellakin, että kävimme Koskikeskuksen Fransmannissa syömässä. Itse tilasin Kermaisen broileriruukun (mun favorite) ja jälkkäriksi Lämpimän suklaakakun. Naminami! 

Ja sitten niitä ostoksia. :)

Etualalla olevat kynsilakat nappasin matkaan Cupusta. Olisin voinut ostaa ne kaikki! :) Vadelmanpunaisen kynsilakan ostin viikolla Tarjoustalosta sekä tuon Maybelline New Yorkin FitME!- meikkivoiteen Cittarista.

Vanha meikkivoide alkaa vetelemään viimeisiään ja päätin kauppareissulla, että ostan jo valmiiksi uuden. Päädyin tuohon uutukaiseen. Vielä en ole kokeillut, mitä nyt kaupassa testeristä. Kyseinen meikkivoide kuitenkin vaikutti jo kevyemmältä, verrattuna nykyisin käytössäni olevaan voiteeseen (Maybelline New Yorkin Dream satin liguid).


Tykästyin myös kovin, kuvassa olevaan ruskeaan laukkuun. Osui näkökentälle, jossain kohtaa Ideaparkin käytävillä. En enää muista liikkeen nimeä, mutta joku niistä laukkuliikkeistä se oli. :D Tuossa on yksinkertaisesti väri ja laukun koko kohdillaan. Ja sain sen -50% alennuksella, hih!

Oranssin pussukan ostin myöskin Cupusta mun aurinkolaiseille. Viimeksi kirjoittelinkin, että mun tarttis löytää noille aurinkolaseille joku kiva pussukka. Toi on juuri sopivan kokoinen ja väri miellyttää kovin! :) Kyseiset aurinkolasit ostin viikolla alehyllystä. En viitsi ostella kovin kalliita arskoja, sillä hukkailen niitä jatkuvasti. 

Katsoimme viikonlopun aikana myös elokuvat Itse Ilkimys, Lumottu ja  Twilight aamunkoi, osa 1. Itse ilkimyksen ja lumottu- elokuvat näin tänään ensimmäistä kertaa ja pidin molemmista. :) Aamunkoin kävin katsastamassa jo heti ensi-illassa, mutta vuokrattiin se tänään, kun serkkuni ei ollut sitä vielä nähnyt.



 

Nyt pyykit kuivumaan ja loppuillaksi hengailemaan soffalle. :)