Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

11.9.2013

Sadepäivän piristäjät


Sadepäivän piristäjinä toimi tänään kahvilasta hakemani salaatti ja eteisen lattialta löytynyt uusin Kotivinkki. :) 

29.8.2013

Lihapullia!

Eilinen päivä meni toden totta vähän "harakoille" kun hartijanseudun jumitus pisti mut sohvanpohjalle pötköttämään. Tänään on ollut särytön päivä vaikka on hartioissa vieläkin havaittavissa jonkin tason jumitusta. Eilisiin kipuihin verrattuna tämä päivä on ollut kaikinpuolin kuitenkin tosi hyvä. :)

Tänään työpäivääkin katkaisi mukavasti taidemuseossa käynti. Ei tarvinut istua koko työpäivää koneen ääressä. :) Kävin tutustumassa Hämeenlinnan taidemuseossa Rudolf Koivun teoksiin, joita oli näytillä postikorteista aina koululaisten aapis- kirjoihin, joita Koivu kuvitti paljon. Ja museokierroksen jälkeen siirryimme vielä lähikahvilaan nauttimaan leivoskahvit.

Kerroin jo eilen, että mun teki ihan hulluna mieli lihapullia ja tänään niitä sitten pyörittelin muutamat kappaleet. Nams! Tykkään toisinaan maustaa lihapullia ja pihvejä vähän mausteisimmillakin mausteilla, mutta nyt teki mieli oikein sellaisia tuiki perinteisiä. Ja kyllä, lihapullahimo on hetkeksi taltutettu! :D

Lihapullat

Tarvitset:
400g jauhelihaa
1 kpl pieni sipuli
1 kpl kananmuna
2-3 rkl vehnäjauhoja
myllystä mustapippuria
ripaus suolaa
voita paistamiseen

Ohje:
Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi. Laita jauheliha, sipulikuutiot, kananmuna, vehnäjauhot ja mausteet kulhoon ja sekoita ainekset keskenään hyvin.

Tee massasta pieniä lihapullia. Kuumenna pannu ja laita siihen nokare voita. Kun voi on saanut väriä, lisää lihapullat pannulle ja laske levyn lämpötilaa hiukan. 

Paista lihapullat kypsiksi niin, että pinta saa myös väriä. Tarkista kypsyys ja tarjoile lihapullat vaikkapa perunamuussin ja vihersalaatin kera.
 

19.8.2013

Lakisääteinen kaffetauko

Edellisviikolla mulle tuotiin töihin lämpimiä pikkulettuja mansikkahillon kera. Oli kyllä ihan super herkullisia ja vielä kun fiilis oli just sinä päivänä vähän apea.. Sen lisäksi, että ne letut oli oikeesti tosi herkullisia niin mieltä lämmitti ihan hirmuisesti jo ihan se ele, että joku tuo sulle työpaikalle kannettuna jotakin, muistaa sua. (sydän)

Ja mitä mulle äsken tuotiin? Nooh, itse tehtyjä, vielä hiukan lämpimiä korvapuusteja. Kiittelin yllätyksen tuojaa moneen kertaan. Ja nyt olen täällä yhtä hymyä! :D Hain justiinsa keittiöstä kupillisen kahvia ja pidän tässä parhaillaan lakisääteistä kaffetaukoa. Voin sanoa, että hyvää on! :) Olkoon tämä sitten viikon herkuttelupäivä! 

Ihan hyvällä omallatunnolla voinkin vähän herkutella nyt kun aamulla puntari näytti - 1,1 kg viikon takaisesta lukemasta. :) Ja parin viikon takaisesta lukemasta (maanantait on punnituspäiviä) ollaan tultu alaspäin kokonaista 2,3 kg. Viime viikolla mun kevyet päivät oli siis perjantaina ja eilen sunnuntaina. Alustavissa suunnitelmissa oli kyllä pitää tuo kevyt päivä tänään, mutta mulla oli sopivasti eilen jääkaappi sen verran tyhjä, että meni vähän ohimennenkin sitten kevyen päivän piikkiin. Hah! :D Ei tainnut eilen ihan edes tulla täyteen sitä 600 kilokaloria.

5:2 dieetissä "kevyt päivinä" käytän apunani kaloreiden laskussa Kiloklubia (vaatii kirjautumisen) ja sinne merkitsen ylös myös edistymiseni. Ja joku vinkkasi jossain keskustelupalstalla, että avuksi voi ottaa myös esim. Kalorilaskurin.

En mä noita kaikkia nyt syönyt! :D Yhden maistoin ja loput ajattelin viedä kotiin pakastimeen odottamaan seuraavia herkuttelupäiviä. :)

18.8.2013

Valmistautumista syksyn teehetkiin

Kävin perjantaina töiden jälkeen Fidassa, mukaan ei lähtenyt tällä kertaa mitään. Pengoin verho/kangasosastoa sillä silmällä, että jos olisin löytänyt jotain kivaa kangasta olohuoneen tyynyihin. En löytänyt.
 
Kävin vielä lähistöllä sijaitsevalla kirpputorilla ennen kuin fillaroin kotiin. Löysin sieltä keittiöön tuollaisen peltirasian teepusseille. Kivan yksinkertainen. Hintakaan ei päätä huimannut, lähti mun matkaan 1,20 eurolla. :)


Mä olen ehdottomasti kahvinjuoja, mutta syksyisin ja talvikausina tulee myös toisinaan juotua teetä. Ja jos olo tuntuu flunssaiselta. Suosikkeja on mm. Twiningsin Apple, Cinnamon & Raisin tee ja Four Red Fruits tee.


Mikä teemaku on sinun ehdoton lemppari? Mä olen vasta viime vuosina innostunut maistelemaan eri makuja. Olisi kiva kuulla, että mitä kannattaisi viileinä ja hämärinä syysiltoina maistaa? Ja sekoitatteko te teen joukkoon esim. sokeria tai hunajaa? Kertokaa mulle! :)

13.8.2013

Laiska marjastaja

Sain eilen äidiltä tuomisina muutamisen litran punaviinimarjoja. Tänään valmistin niistä kaksin kappalein marjapiirakoita. (Itse asiassa toinen piirakka on vielä hetken uunissa.)

Jäi marjoja myös jonkin verran myöhempää käyttöä varten. Mietin just, että ne vois mennä kivasti jossain smoothiessa, mustikoiden kaverina? Ihan niin paljoa niitä ei ole, että olisi kannattanut alkaa tekemään niistä mehua.

Ollaan hamstrattu myös jonkin verran pakastimeen metsämustikoita ja lakkaa. Ihan myyntikojuista ollaan käyty ostamassa. Mua ei nimittäin saa mustikkametsään tai mansikkamaalle marjoja poimimaan, mutta varmasti joillekin siinäkin hommassa on oma viehätyksensä. :) 

 Mansikkaa ei tänä kesänä ostettu kuin sen mitä samantien syötiin. Olen aika antaumuksella nyt mansikoita syönytkin. Olen ollut niille nimittäin allerginen ja tässä on ollut jokunen vuosi väliä, etten ole niitä sitten laittanut suuhun sen ensimmäistäkään. Onneksi rohkenin pitkästä aikaa maistamaan. :) Toki olen pystynyt syömään mansikkaa eritavoin käsiteltynä kuten mm. mansikkapiirakoita, mansikkahilloja ym. mutta en tuollein rasiasta suoraan popsittuna, silloin kun ne just olisi parhaimmillaan.

Punaviinimarjapiirakka

Pohja:
100g margariinia
3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
200g punaviinimarjoja
purkki kermaviiliä
1 kananmuna
3 tl sokeria
1 tl vaniljasokeria


Ohje: Sulata margariinia hetki mikrossa. Sekoita kullhossa kaikki pohja-ainekset ja vaivaa taikinaksi. Taputtele taikina vuokaan. (Itse laitoin vuoan päälle leivinpaperia, ettei pohja tartu vuokaan kiinni.) Sekoita täytteen ainekset kulhossa ja kaada seos vuokaan taikinapohjan päälle. Paista 225 asteisessa uunissa noin 25-30 min. Herkuttele! :)


30.7.2013

Tee-se-itse jäätelö

Nappasin viime viikolla ruokakaupan hyllyltä matkaan tuollaisen Arlan pehmyt jäätelöpurkin ja eilen tein tee-se-tse jäätelöä meille jälkkäriksi. Kyllä sitä sitten kaikenlaista keksitäänkin. Pakkohan tuotakin oli testata! :)


Minusta jäätelö olisi saanut olla suklaisempi. Ja syömisen jälkeen suuhun jäi vähän sellainen rasvainen tunne. Ja ei tuo kyllä jäätelöltä maistunut, ennenmminkin joltain suklaavanukkaalta. Itsessään idea "tee-se-itse" - jäätelöstä on ihan jees, mutta taidan kuitenkin jatkossa pysytellä kuitenkin ihan perus jäätelöiden parissa. :)  Uskoisin tosin, että muksut saattaisivat innostua tämän tyyppisestä kokkaamisesta ja ehkä makuelämys onkin ennenmmin suunnattu pikkuväen makuun? En tiedä.


Pakastimessa pidin lähemmäksi 4 tuntia. Otin hetkeä ennen tarjoilua sen pois pakastimesta ja hyvä kun ehdin tarjoilukippoihin sitä laittamaan, niin oli jo hyvää vauhtia sulamassa ja muuttumassa takaisin juoksevammaksi massaksi. 

 
Näytti olevan kaupan hyllyllä samaa saatavana myös mansikan ja vaniljan makuisenakin. Onko kukaan muu testannut? Mitä olette olleet mieltä? 

4.7.2013

Kun ajalla ei ole väliä

Lomassa yksi parhaimmista asioista on se, ettei ajalla ole väliä. Ei tarvitse elää minkäänlaisten aikataulujen ja viikkosuunnitelmien mukaan. Saa tehdä asioita just siinä järjestyksessä ja sillä hetkellä kun lystää. Parasta.

Esimerkiksi tänään olen juonut aamuseitsemän jälkeen kahvia parvekkeella ja ennen puoltapäivää otin tunnin mittaiset päikkärit. Ja söin aamupalan vasta vähän aikaa sitten.
(On muuten "oman maan" kirsikkatomaatteja.)


Aloittelin äsken vähän paikkojen järjestelemistä. Kiikuttelin tavaroita niiden omille paikoille, vaatteet tuolin nojalta kaappiin ja sen sellaista. Ja innostuin siivoamaan myös roskiskaapin ja vaatehuoneen. Jossain vaiheessa vielä täytyy näyttää vähän pölyrättiä ja imuria täällä. Niin siis, jos huvittaa. :)

2.7.2013

Kahden kalan keitto

Tein tänään kalakeittoa. Ruoka mitä tulee syötyä harvoin ja tehtyä vielä harvemmin. 
Ruoka josta kuitenkin pidän ja paljon.

Tarvitset:
10- 12 kpl varhaisperunoita
6- 8 kpl varhaisporkkanoita
2- 3 varhaissipulia
vettä
2 kasvisliemikuutioita
2 pkt pakastekalaa (esim. lohi- ja seitikuutioita)
1 prk (2,5 dl) Mustapekka pippurijuusto- ruokakermaa
1 rkl voita
rouhittua mustapippuria
suolaa

Ohje:
Kuori ja lohko perunat ja porkkanat. (Itse en kuori varhaisperunoita, mutta pesin hyvin.) Kiehauta vesi ja lisää joukkoon liemikuutiot, perunat ja porkkanat. Keitä n. 10 min. Heitä joukkoon sipuli varsineen ja kalanpalat. Keitä vielä n. 10 min. Lisää lopuksi kerma ja voi. Mausta ja tarkista maku. Tarjoile esim. ruisleivän kanssa.


1.7.2013

Limen keltaiset kengännauhat

Tänään on ollut mukava päivä. Nukuin myöhään ja aamutoimien jälkeen suuntasin äidin kanssa torille aamupalalle. Asia mitä en ehdi koskaan arkena toteuttamaan. Ehkä silloin, jos asuisin ydinkeskustassa tai edes puolenmatkan verran lähempänä. Työpaikkakin sijaitsee sen verran laidalla, ettei siitä oikein ennätä kahvitauollekaan. 

Varsin mukava asia toteutettavaksi juurikin näin kesäloma-  aamuna. :) Ihmisiä oli paljon liikenteessä ja kylläpä kahvi maistui hyvälle! Pitänee ottaa vielä uusiksi. Lomahan on vasta korkattu.

Aamukahvien jälkeen suuntasimme kaupoille vähän shoppailemaan. Löytyi kaikkea pientä kivaa, mutta ei edelleenkään mieleistä puseroa vaikka alerekkejä pengoin aika antaumuksellakin. Pöh! 

Tämän päivän plääninä mulla tosin oli ennemminkin löytää hyvillä alehinnoilla mukavat ja vähän paremmat kengät. Sellaiset arkikävely/lenkkikengät. Monista urheilu- ja kenkäkaupoista oli aika hyvin jo koot loppuneet sellaisista kengistä, jotka olisivat olleet mun budjettiin sopivat. Olin valmis myös tinkimään väristä. Pääasia oli löytää jalkaan sopivat ja mukavan tuntuiset popot.

Melkein ehdin jo luovuttamaan, mutta onneksi ajattelin vielä kerran, että "noh, jos vielä kurkkaan Elmo&Sportista. Ja niinpä lähdin lompsimaan vielä vähän kauempana olevaan kauppakeskukseen. Ja pienen etsinnän ja sovittelun jälkeen myyjän avustuksella, löysimme junnujen lenkkarihyllyltä mun pieniin kolmekutosiin Asicsen kengät, jotka täyttivät kaikki asettamani kriteerit ja ovat vieläpä väriltään ja malliltaankin oikein mieleiset. Tykkään! :)
 

Tyytyväisenä marssin ulos kaupasta ja päätin hakea kahvilasta itselleni vielä kotiinviemisiksi raikkaan salaatin, jonka nautin jääteen kera. Nams! (Jos sitten huomenna menisin tekemään ne kauppaostokset.) Tässä kun yksin arkea pyörittää niin sitä on nopeasti tullut ihan suunnaatoman laiskaksi ruokakaupassa kävijäksi ja lämpimän ruoantekijäksi. Hyi mua! Noh, pian tilanne korjaantuu taas kun mies tulee työkeikaltaan kotiin. :) On ihan toista tehdä yhdessä ruokaa ja suunnitella sitä kauppalistaa kuin, että tekisi vain ruokaa itselleen. Ja sitäpaitsi yksin syöminen on tosi tylsää!

 
Nyt tää lähtee testaamaan uusia popoja. Josko noiden avulla tähän sohvaperunaankin sais edes hitusen lisää liikettä?! Toivottavasti.

Aurinkoista ja raikasta viikkoa! :)

23.6.2013

Yötön yö

Yötöntä yötä juhlittiin tällä kertaa kaupungissa. 


Aloiteltiin tietenkin syömällä hyvin. Äiti tuli tähän meille ja minä valmistin juhla-ateriaksi paistettua lohta, sipuli-paprikapestoa kera uusien perunoiden. Oli myös kahden juuston salaattia ja jälläriksi suklaamoussea. Täyttävää oli!


Juhlajuomina oli olutta ja siideriä.


Alkuillasta hypättiin laivarannasta ristelijän kyytiin ja vietettiin muutama tunti vesillä. 


Sää suosi matkaajia, tunnelma oli rento ja ihmiset hyväntuulisia. Ihastelimme järvimaisemia laivan keulassa, lokit lentelivät taivaalla ja lapset juoksentelivat laivan käytävillä juhlamekoissaan. 


Rannalla roihusi juhannuskokko. 


Ristelyn jälkeen illanvietto jatkui rannassa sijaitsevalla terassilla. Meidän pöytään löysi tiensä myös muutama tuttukin. Oli sellaista perus meininkiä, jutustelua, juomia, naurua, livemusiikkia, vessajonossa seisoskelua ja yötön yö.


Kotimatka taittui mutkattomasti taksilla. Kotitielle kurvatessa, taivaalla mollotti superkuu.

Toivottavasti kaikkien Juhannus on mennyt mukavissa merkeissä. :)

20.6.2013

Kahvipaketti taipuu moneksi

Palelin alkuillasta ihan hirmuisesti ja päätin keittää kupillisen kahvia, vaikka mä en yleensä iltasella kahvia juokaan. Aamuisin päivä ei lähde käyntiin ilman kahvia ja töissäkin sitä tulee juotua toisena päivänä enemmän, toisena vähemmän. 

Menin keittiiöön, laskin kahvipannuun raikasta kraanavettä, asettelin suodatinpaperin paikoilleen ja avasin kahvirasian kannen. Huomasin, ettei kahvipaketissa enää ole kuin juuri ja juuri yhteen kupilliseen kahvinpuruja ja meinasin jo säikähtää, että jäänkö aamulla ilman kahvia? Niin ei voi tapahtua!! Sitten muistin, että olin varannut kaappiin jokin aika sitten pari pakettia, joten ei hätää. Huoh! :)

Yhteen aikaan säästin läjäpäin tyhjiä kahvipaketteja, ajattelin että voisin keksiä niistä jotain askarreltavaa. Aikansa niitä pyöri pitkin laatikoita ja heitin ne lopulta menemään. Tänään mietin, että minäpä kokeilen kääntää paketin nurinperin ja niin tein. Käänsin myös paketin reunoja pari kolme kertaa ja siitähän tuli ihan kiva pussukka. :) Siihen sopi mainiosti mun Brunberin myymälästä ostamani namit (ne loput, mitä en ole vielä ehtinyt tuhoamaan!) Mietin, että vois olla aika kestävää matskua myös joidenkin pienten hyötykasvien tai kukkien ruukuiksi? Onko kukaan testannut?


19.6.2013

Aallot laivaa keinuttaa

Vielä palatakseni eiliseen päivään. 



Kerroinko jo, että vierailu Porvoossa oli minulle ensimmäinen kerta?
No, joka tapauksessa sitä se oli minulle ja ihastuin kyllä eritoten siihen vanhaan kaupunkiin. Niihin mukulakivisiin ja kapeisiin kujiin ja niihin valloittavan suloisiin pastellinsävyisiin puutaloihin. Oi, että. :)


Aamupäiväisen opastetun kierroksen ja lounaan jälkeen kiiruhdimme vierasvenesatamaan, josta alkoi saaristoristeily Fredrika- nimisellä laivalla.


Suomenlippu hulmusi laivan peräpäässä, josta myös ensimmäisten joukossa valitsin itselleni istumapaikan. Onneksi varasin matkaani myös takin. Osa kanssamatkustajista lähti vesille pelkällä teepaidalla ja vilpoinenhan siinä matkalla heille ehti tulla. Onneksi laivasta löytyi myös sisätilat. ("Sauna".)


Mietiskelin siinä istuskellessani vain, että "kyllä tämä suomen kesä vain on niin kaunista ja parasta aikaa!" Sillä hetkellä tuntui siltä, etten olisi tahtonut olla missään niin paljoa kuin sen laivan kyydissä. :)


Saaristoristeilyn jälkeen oli hetki aikaa vielä shoppailla vanhan kaupungin putiikeissa ja päivän päätteeksi kokoonnuimme nauttimaan porukalla maittavat kakkukahvit. (En nyt saa päähäni kahvilan nimeä, mutta siinä se oli torin laidalla.) Olisimme luultavammin vieläkin siellä, ellei meille olisi katettu kahvit ja nuo herkulliset kakunpalat valmiiksi pöytiin. Tuo oli jotain mangokakkua. Herkullista! :) 


Kaikenkaikkiaan retkipäivä meni oikein mallikkaasti. Huolto pelasi, ihmiset olivat hyväntuulisia, pysyimme aukataulussa, ruoka oli hyvää ja kotonakin olin ihan ihmisten aikoihin. :)

6.6.2013

Maittavat pannukakut ja suloiset Alpakat

Käytiin viime sunnuntaina ajelemassa ja poikettiin Kahvila Leivintuvassa  syömässä herkulliset pannukakut näin kesäkuun alkajaisiksi ja pyörähdettiin myös Metsäkylän Navettassa. Ja voin sanoa, ettemme olleet toden tottakaan ainoat vieraat. Lämmin ja aurinkoinen sää oli houkutellut tiluksille turisteja, kesälomalaisia ja hyväntuulisia ihmisiä.
 
Metsäkylän Navetan pihalla ihastuttaa isossa aitauksessa suloiset alpakat ja itse Navetassa on kauppa, josta löytyy remontoimiseen kaikenlaista ostettavaa, kuten mm. vanhoja ovia, ikkunoita, ikkunapokia, vetimiä, pistokerasioita, lamppuja ja paljon muutakin mielenkiintoista hypisteltävää. Isoista, jykevistä ja vanhoista pöydistä aina pienen pieniin ruuveihin ja remontoimisessa käytettäviin osiin. Kannattaa ehdottomasti pysähtyä, jos joskus liikkuu suunnalla.

 


Leivintupa on puolestaan kertakaikkisen suloinen ja viihtyisä pieni miljöö, joka tosiaan aina kesäsunnuntaisin toimii kesäkahvilana. Leivintupa sijaitsee Metsäkylän Navetan kanssa samalla tilalla. Itse vierailin muutama kesä sitten siellä ensimmäisen kerran ja ihastuin paikkaan ikihyviksi! Se on valloittava, suloinen, viihtyisä ja niin tunnelmallinen. Kaikki on mukavasti vähän "vinksin vonksin", tuolit ja pöydä eriparia ja puulattialla räsymattoja ja ikkunaverhoissa vanhaa pellavaa.

Mun suosikki on ehdottomasti kahvilan pannukakku, jonka tilaan aina mansikkahillolla ja   kermavaahdolla. Ja pannukahvin sijasta tilaan useasti viileää omppumehua. Nam!

21.5.2013

Rehellistä kotiruokaa

Musta tuntuu, että mä olin tänään erittäin tehokas ja aikaansaava keittiön puolella. :) Töistä tullessani mun teki mieli rehellistä kotiruokaa ja niinpä värkkäsin meille oikein perunamuussia ja jauhelihakastiketta pitkästä aikaa. Kyytipojaksi nappasin jääkaapista eilisiä salaatinjämiä ja kyllä maistui hyvälle. :)



Ja meidän eilisestä lohesta jäi myös syötävää, joten tein siitä tänään lohifetapiirakan. Piirakan ohje on muuten sama kuin tämä kinkkupiirakan ohje , mutta jätin pois paprikan ja tilalle heitin joukkoon tillin ja fetakuutiot. Ja kinkkusuikaleen korvasin lohella. Kivaa kokeilla uusia makuja! Meillä kun on ollut jo aika kauan ykkös suosikkina tuo kinkkupiirakka. Sanon kyllä, että tämän päiväisestä piirakasta tuli heti vähintäänkin se kakkos suosikki, ainakin jos multa kysytään!


 Mitä sitä huomenna sitten syötäisiin? Hhmm. 

17.5.2013

Puistometsässä jätskillä

Kirjoittelin muutama päivä sitten, että haluaisin ehtiä enemmän ulkoiluttamaan mun kameraa. Noh, kävimme sitten heti keskiviikkona jo itseasiassa sen verran ulkoilmassa (ja kamerakin oli matkassa), että piipahdimme Aulangon puistometsässä. Käytiin Aulangontien Siwasta hakemassa Jättisjäätelötuutit, koska arvuuteltiin, ettei puistometsän kioski ole ehkä vielä avannut luukkujaan ja eihän se ollut ei.

 
Joka tapauksessa.. Pysäytimme auton yhdelle levähdyspaikalle ja menimme istuskelemaan lammen läheisyydessä olevalle penkille. Ei mennyt pientä hetkeäkään kun siihen meidän kavereiksi jostain ilmestyi sorsapariskunta. :) Olivat kovin anelevan näköisinä siinä ja katsoivat meitä tummilla silmillään. Tuitui! :D Varsinkin tämä naaraspuolinen kaveri! Se olis varmasti syönyt puoliksi meidän jäätelöt jos vain olisimme antaneet. Harmi kun ei otettu vaaleaa leipää mukaan. (Sitä ilman ei kyllä periaattessa parane mennä koko puistometsään, koska sen tietää että harmitus siitä vain tulee. Molemmille osapuolille.)



Kuvauspuoli jäi vähän nihkeeksi, mutta pääasiallinen juttuhan oli nauttia auringosta ja kevääseen heränneestä puistometsästä, jossa vielä muutamia viikkoja sitten oli lumikasoja ja luonto kuin tampattuna talven jäljiltä.  

Sorsat kävivät aika kiimaisina! :D Jäätelöhetkemme keskeytti nimittäin kolmas sorsa, joka päätäpahkaa kävi tämän sorsapariskunnan miespuoliseen kaveriin kiinni. Se retuutti ja roikkui toisen peräpäässä aika ilkeän näköisesti kiinni. Ja pienen matsin jälkeen nämä miekkoset lähtivät jahtaamaan yhdessä tätä naarasta. :D Siellä ne mennä viipottivat hurjaa vauhtia perätysten taivaalla ja puikkelehtivat nopeasti puiden väleistä, välillä laskeutuivat lampeen ja hetkeä myöhemmin oltiinkin jo sitten matsaamassa kuivalla maalla. 


Kesäisen lämmintä viikonloppua! :)

3.5.2013

Vappu 2013 ja kuulumisia

Täällä vietettiin vappua rennoissa merkeissä. Aattona oltiin mun äidin luona istumassa iltaa ja vuorostaan äiti oli vappupäivänä meidän luona grillaamassa. Yhdestäkään vappuherkusta ei tullut otettua kuvia, mutta seitsemänvuotta täyttäneen pötkylän juhlakakusta nappasin kuvan. :) Ja vappumunkkien sijaan herkuteltiin pullamurujädeä. (Kaikkien muidenkin herkkujen edestä!)




Parvekekausi on korkattu jo muutamia viikkoja sitten. Parveke sai tosin vielä lisää väriä ja eloa kun äiti toi meille pari kesäkukkaa lisää. Kiitos äiti! :)  Sen verran vähän on laskutilaa, ettei kukkia parane mennä hamstraamaan enää yhtään enempää. Yksi keltainen orvokki löysi paikkansa "kukka amppelista" joka löysi paikkansa parvekepöydän yläpuolelta. Sopi siihen kuin nenä päähän. :)


 

Mitäs vielä piti kirjoitella... Niin. Eilen kävin toisen viisaudenhampaan poistossa ja täällä elellään nyt jälleen yhtä hammasta köyhempänä. Toimenpide meni hyvin ja nopeasti. Sovittiin tosin vielä yhdet treffit hammaslääkärin kanssa. Viimeinen viisuri poistetaan kesäkuun alussa. Onpahan sitten niistäkin päästy eroon. :)

Nyt tää painelee parvekkeelle naatiskelemaan aurinkoisesta toukokuisesta päivästä. Jos yhtään on sääennusteisiin uskomista, ilma tulee lämpenemään päivä päivältä tässä lähipäivien aikana. Ihanaa! :)

Aurinkoista ja lämpenevää viikonloppua ihmiset!

3.4.2013

Pääsiäinen tuli ja meni

 Mämmin lisäksi tuli syötyä jäätelöä. Mun yks 
ehdottomista lemppareista on Aino-jäätelön
 Karpalo & Kinuski kermajäätelö. <3

Kissa on pitkästä aikaa vedellyt iltapäivänokosiaan
 sen kiipeilytelineessä. Aurinko paistaa siihen lähes
 koko päivän, joten missäs sen parempi paikka. 
Toinen lemppari on tietenkin parvekkeen pöytä. :D

 Kävin viikonloppuna myös kameran kanssa pitkästä
 aikaa ulkoilemassa. Lähistöllä sijaitsevassa joessa
 oli läjäpäin sorsia.

 Ja ehtipä nuo mun ohranjyväsetkin kasvamaan
 juuri sopivasti pääsiäiseksi. :) Nyt ne tosin on jo
 osittain kissan järsimiä. :D


Suklaamunia ja suklaita tuli syötyä vain
 muutamia. Kinderistä sain Paavo Pesusienen. :)

Kaiken kaikkiaan täällä pääsiäisloma sujui hyvin, mutta menihän se viikonvaihde ihan hirveen nopeasti vaikka vapaita olikin rutkasti verrattuna normaaliin viikonloppuun.

Huhtikuu on alkanut työn merkeissä ja mä olen päivistä aivan sekaisin. Tänään korkkasin pyöräilykauden ja olipahan pitkästä aikaa ihan super kivaa fillaroida! :)