Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

17.5.2013

Puistometsässä jätskillä

Kirjoittelin muutama päivä sitten, että haluaisin ehtiä enemmän ulkoiluttamaan mun kameraa. Noh, kävimme sitten heti keskiviikkona jo itseasiassa sen verran ulkoilmassa (ja kamerakin oli matkassa), että piipahdimme Aulangon puistometsässä. Käytiin Aulangontien Siwasta hakemassa Jättisjäätelötuutit, koska arvuuteltiin, ettei puistometsän kioski ole ehkä vielä avannut luukkujaan ja eihän se ollut ei.

 
Joka tapauksessa.. Pysäytimme auton yhdelle levähdyspaikalle ja menimme istuskelemaan lammen läheisyydessä olevalle penkille. Ei mennyt pientä hetkeäkään kun siihen meidän kavereiksi jostain ilmestyi sorsapariskunta. :) Olivat kovin anelevan näköisinä siinä ja katsoivat meitä tummilla silmillään. Tuitui! :D Varsinkin tämä naaraspuolinen kaveri! Se olis varmasti syönyt puoliksi meidän jäätelöt jos vain olisimme antaneet. Harmi kun ei otettu vaaleaa leipää mukaan. (Sitä ilman ei kyllä periaattessa parane mennä koko puistometsään, koska sen tietää että harmitus siitä vain tulee. Molemmille osapuolille.)



Kuvauspuoli jäi vähän nihkeeksi, mutta pääasiallinen juttuhan oli nauttia auringosta ja kevääseen heränneestä puistometsästä, jossa vielä muutamia viikkoja sitten oli lumikasoja ja luonto kuin tampattuna talven jäljiltä.  

Sorsat kävivät aika kiimaisina! :D Jäätelöhetkemme keskeytti nimittäin kolmas sorsa, joka päätäpahkaa kävi tämän sorsapariskunnan miespuoliseen kaveriin kiinni. Se retuutti ja roikkui toisen peräpäässä aika ilkeän näköisesti kiinni. Ja pienen matsin jälkeen nämä miekkoset lähtivät jahtaamaan yhdessä tätä naarasta. :D Siellä ne mennä viipottivat hurjaa vauhtia perätysten taivaalla ja puikkelehtivat nopeasti puiden väleistä, välillä laskeutuivat lampeen ja hetkeä myöhemmin oltiinkin jo sitten matsaamassa kuivalla maalla. 


Kesäisen lämmintä viikonloppua! :)

16.5.2013

Työmatka taittui pyörän selässä

Pöyräilin aamusella työpaikalle ilman kiirettä. Matka eteni verkkaisesti, katselin rauhassa ympärilleni ja ihastelin vain kaunista aamua. Aurinko porotti lähes pilvettömältä sinitaivaalta ja takki oli matkassa pyöränkorissa, mutta ei päällä. Riitti teepaita ja neule. :)

 Pyörätien vieressä autot jonottelivat liikennevaloissa ja minun lisäkseni moni muukin oli kotipihasta lähtiessään valinnut kulkuneuvoksi pyörän. Siltaa ylittäessäni ihastelin tyyntä järvenpintaa ja kuuntelin edessäni lentelevien lokkien laulua. 

Lokit
Niistä minulle tulee aina mieleen merenrantakaupunki, jäätelökioski, auringonpaiste, mukulakivitys, kaupungin hälinä ja kiireettömyys. :)

Kohta suuntaan pyöränrenkaat kotia kohti.
Illalla on tiedossa vähän ns. tyttöjen juttuja kun olen menossa tutustumaan Nanson uuteen myymälään. :) Työpaikan kautta kokosimme liutan naisia mukaan. Saa nähdä, että mitä kivaa ilta tuo tullessaan?! (Vähän ketuttaa, että suomen peli alkaa samoihin aikoihin kun mun pitää jo rientää toisaalle, mutta jos hyvin käy niin ehdin näkemään viimeisen erän.) Tärkeintä kuitenkin on, että poijaaat ovat tämän illan pelin jälkeen jatkossa! Te jotka katsotte peliä, fiilistelkää ja kannustakaa suomi voittoon munkin puolesta! :D  

15.5.2013

Kaikki tapahtuu yhdessä hetkessä

Mieleni on tehnyt jo pitkään luontoon ja eritoten haluaisin ehtiä ulkoiluttamaan mun kameraa. Se on notkunut tietokonepöydällä jo ihan liian pitkän tovin, hyvä kun ei ole sen pahemmin pölyyntynyt! Ainoat kuvat mitä sillä olen räpsinyt tässä viimeisen parin kuukauden aikana, liittyvät joko ruokaan, kissaan tai meidän pervekkeeseen. :D Ja niistäkin kuvista vain pieni osa on päätynyt tänne blogiin. 

Haluaisin ikuistaa kuviksi tämän alkukevään. Luonto on kovaa vautia heräämässä talven aikaisesta horroksesta ja kaamoksesta. Ei mene aikaakaan kun puut, pensaat ja kukkapenkit ovat värikylläisen loistokkaita. Hiirenkorvia on jo läjäpäin! Teitä putsataan tämän tästä irtohiekasta ja jäätelökioskit ovat ehkä jo jossain avanneet luukkunsa. Oi, että! :) 

Ja vastapäinen kerrostalo jää pikkuhiljaa korkean pensaikon taakse piiloon. Toivon, ettei sitä kukaan päätä pistää tänä keväänä matalaksi, koska se tuo kivan näkösuojan ja oravat tykkäävät vipeltää sen oksilla tämän tästä.

Tuntuu, että tämä kaikki on tapahtunut yhdessä pienessä hetkessä. Viikonlopulle on lupailtu jopa yli +20 asteen lämpölukemia. Kevät saa kohta oikeesti väistyä kesän tieltä. Hullua! Vastahan ne viimeiset lumet sulivat pois. Ja miten nopeasti sulivatkaan, yhdessä silmänräpäytyksessä! Siltä ainakin tuntuu.

Ehkä suuntaankin tänään jo valokuvauspuuhiin. Hhmm.

Lämmintä keskiviikkoa ihmiset.

3.5.2013

Vappu 2013 ja kuulumisia

Täällä vietettiin vappua rennoissa merkeissä. Aattona oltiin mun äidin luona istumassa iltaa ja vuorostaan äiti oli vappupäivänä meidän luona grillaamassa. Yhdestäkään vappuherkusta ei tullut otettua kuvia, mutta seitsemänvuotta täyttäneen pötkylän juhlakakusta nappasin kuvan. :) Ja vappumunkkien sijaan herkuteltiin pullamurujädeä. (Kaikkien muidenkin herkkujen edestä!)




Parvekekausi on korkattu jo muutamia viikkoja sitten. Parveke sai tosin vielä lisää väriä ja eloa kun äiti toi meille pari kesäkukkaa lisää. Kiitos äiti! :)  Sen verran vähän on laskutilaa, ettei kukkia parane mennä hamstraamaan enää yhtään enempää. Yksi keltainen orvokki löysi paikkansa "kukka amppelista" joka löysi paikkansa parvekepöydän yläpuolelta. Sopi siihen kuin nenä päähän. :)


 

Mitäs vielä piti kirjoitella... Niin. Eilen kävin toisen viisaudenhampaan poistossa ja täällä elellään nyt jälleen yhtä hammasta köyhempänä. Toimenpide meni hyvin ja nopeasti. Sovittiin tosin vielä yhdet treffit hammaslääkärin kanssa. Viimeinen viisuri poistetaan kesäkuun alussa. Onpahan sitten niistäkin päästy eroon. :)

Nyt tää painelee parvekkeelle naatiskelemaan aurinkoisesta toukokuisesta päivästä. Jos yhtään on sääennusteisiin uskomista, ilma tulee lämpenemään päivä päivältä tässä lähipäivien aikana. Ihanaa! :)

Aurinkoista ja lämpenevää viikonloppua ihmiset!

22.4.2013

Maalia pintaan

Ihastuin tässä jokin aika sitten ikiajoiksi tuunattuihin tarjottimiin, joihin törmäsin täällä: LavianAnna Pidin ideasta samantien ja päätin, että "mulle kans tuollaiset söpöt tarjottimet!"

Mulla on ollut jo jonkin aikaa hakusessa vähän reilumman kokoinen tarjotin. Olen yrittänyt löytää sellaista tarjotinta mihin mahtuisi isommin roudattavaa kun alkaa tämä perinteikäs ralli näin kevään korvilla. Kun pitää kiikuttaa astioita ja tarjottavia herkkuja keittiöstä parvekkeelle ja takaisin, tiiättekö!? :)

Tästä tuunailuideasta innostuneena suuntasinkin piakkoin kirpputorikierrokselle ja löysin pari varteenotettavaa tarjotinta parilla eurolla. Isompiakin olisi saanut olla, mutta kyllä noillakin jotain tekee. Ehdottomasti! :) Ajatus tuunatuista tarjottimista ja innokkuudestani maalausprojektia kohtaan oli sillä hetkellä sen verran vimmattu, että oli melkein ihan sama, että mitä spraymaalaan, pääasia oli että pääsen kokreettisesti jotain edes maalailemaan. :D


Tarjottimet oli pian siis plakkarissa ja seuraavaksi piti löytää edullisesti hommaan soveltuva pöytäliina ja tietenkin pari puteloa spraymaalia. Pöytäliina löytyi viime viikolla tehdystä iskusta kirpputorille ja hintaa taisi olla parikymmentäsenttiä.

Mun piti ensin tehdä valkoinen ja keltainen tarjotin samalla systeemillä, mutta satuin haalimaan maalit alehyllystä, jossa ei enää ollut sopivan sävyistä keltaista väriä. Hakusessa kun mulla oli ennemminkin sellainen syvä auringonkeltainen, mutta hyllyllä tönötti vaihtoehtoina enää vain kullankeltainen ja sellainen hailukankeltainen, jotka eivät kelvanneet mun matkaan. 


Ja tämmöiset näistä mun tarjottimista sitten tuli. Kiitos Lavian Annan Sarille kun jaoit ideasi! :) Pöyreä tarjotin pääsi meillä heti parvekkeelle alustaksi ja tosta toisesta tarjottimesta tulee varmasti tässä kevään ja kesän aikana oiva kiikutintarjotin erinäisten ruokailuvälineiden ja herkkujen kuljettamiseen. :)


Töiden jälkeen piipahdin ruokakaupassa ja pysähdyin vielä matkanvarrella kukkakauppaan. Kotiutin sieltä meidän parvekkeelle kolme orvokkia. Istutin ne hetki sitten ja nyt vain odotellaan, että kukat puhkeavat todelliseen loistoonsa.  


Aurinkoa teidän kaikkien viikkoon! :)

21.4.2013

Hämärtyvässä alkukevään illassa on tunnelma kohdillaan

Vitsit, että mä olen ollut l a i s ka tämän bloggailun suhteen. Mä en vain kertakaikkiaan ole jaksanut avata kotona konetta kun saan ihan tarpeeksi töissä istuskella koneen ääressä. Asiaa kyllä olisi, mutta kun ne jutut pitäisi sitten heti tulla tänne kirjoittamaan, muuten nää höpinät jää aina. Tiiättekö?!

Ja viime päivien aikana on ollut kertakaikkisen ihanat kevätkelit, että voi morjens! Me ollaan kisun kanssa vietetty aikaa paljon tuolla parvekkeen puolella. Kissalla on kuin onkin alkanut ne oikein kunnon kissanpäivät kun sen hassun oma nojatuolikin siirrettiin taas näin kesäkaudeksi parvekkeen puolelle. Vähänkö sen kelpaa kölliä siinä! :)

Ja minä olen häärinyt meidän "kesäkeittiön puolella". On se kumma juttu, että miten ruoka voi maistua niin paljon paremmalta ulkona?! Ihan uskomatonta. Eilen katoin hämärtyvään alkukevään iltaan meille illallisen parvekkeelle. :) Oli kynttilät, viltit ja kaikki härpäkkeet ja ihana hämärtyvä ilta. :) Ja tänään vuorostaan herkuttelimme päivällisen merkeissä siellä. Alkava viikko on kyllä aloitettava jollain vähän kevyemmällä ruokavaliolla kun tässä on tullut vedettyä pari päivää grilliherkkuja ja voin sanoa, että kyllä tuntuu kropassa! O_o

Kynttilöistä ja hämärtyvistä illoista sopivasti vielä asiaa Kastehelmi sarjasta. :) Mä en yleensä keräile mitään kauppojen plussaleimoja ym. mutta huomasin tässä hiljattain, että K-Kaupoista saa ostettua -50% mm. noita Iittalan Kastehelmi tuikkukuppeja kun on tietyn määrän leimoja ensin kerännyt. 

Mä tein viikolla peliliikkeen ja kävin pariin otteeseen tekemässä poikkeuksellisesti ruokaostoksia ja muita hankintoja K- Kaupassa ja sain kuin sainkin äkkiä tarvittavat leimat ja perjantaina kävin ostamassa yhden tuikkukupin alennushinnalla itselleni. :) Ostin tällä kertaa hiekanvärisen mun kirkkaiden kaveriksi. Vielä olisi tarkoitus ostaa ainakin keltaisena, turkoosina ja lohenpunaisena. :) K-Kauppojen leimoilla oli valittavina kuppeja kirkkaana, omenan vihreänä ja hiekanvärisenä. 

Nyt iltapuuhien pariin ja kohta saa taas mennä koisimaan.. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille. Toivottavasti se olisi vähintäänkin yhtä aurinkoinen ja lempeä, mitä se on vietetyn viikonlopun aikana ollut. 

7.4.2013

Eilen vielä paistoi aurinko..

.. ja nyt pyryttää lunta! Mitä hittoo täällä tapahtuu? O_o

Tällä viikolla olen korkannut pyöräilykauden ja voi miten paljon mä olen nauttinutkaan siitä! Ihan erilainen fiilis aamuisin kun ei tarvitse lähteä kotoa ihan niin aikaisin. Ne muutamat viisiminuuttiset kun merkkaavat mulle aamuisin paljon! :)

Pyöräilemisessä parhautta on ehkä just se, että pyörällä pääsee tosi nopsaan paikasta paikkaan. :) Ja se on semmoista iisiä menemistä, vaikka satulanpäällä onkin hyvä olla tarkkana liikenteessä! Ja vielä eritoten pitää olla varovainen näin alku keväästä liukkaiden paikkojen ja irtohiekan kanssa. Ajamisenhallinta kun voi karata käsistä sen sadasosasekunnissa.

Pyöräilykauden lisäksi meillä pyöräytettiin käyntiin myös grillailukausi ja samalla otettiin parveke virallisesti talven jäljiltä käyttöön. Jep! Perjantaina imuroin, luuttusin, pyyhin talven pölyt pois ja levitin parvekkeen viileälle lattialle kaksi pitkää ja kirjavaa räsymattoa. Pöydälle asettelin kaksi tablettia ja sisältä siirsin mun pajunkissat lasipurkissa parvekkeelle kun vielä en viitsi kukkia sinne hankkia.

Lauantaina mies sitten ensitöikseen puunasin grillin puhtaaksi ja käärimme yhdessä herkkuja foliokääreisiin. Oli lihaa, perunaa, erilaisia salaatteja, kuplivaa juomaa, auringonpaistetta, herkullisia grilliruoan tuoksuja, pihdeillä taituroimista, leppoista fiilistä, lintujen keväistä viserrystä ja mahdottoman hyviä suupaloja. Nams! :) 





23.3.2012

Pyöräilykausi on korkattu

Pyöräilykausi on nyt korkattu! Ihanaa! Olipahan aamulla, kerrassaan ihana tunne pyöräillä työpaikalle! Hih! :) Linnut visertelivät ja hiekka rahisi asfalttia vasten kun kurvailin pitkin ajotietä. Aurinko paistoi (ja paistaa edelleen), lähes pilvettömältä taivaalta ja samaan aikaan se oli (ja on edelleen) äärimmäisen kauniin sininen. Aurinkolasit olisi pitänyt olla matkassa, mutta arvatkaa vain, että muistinko ottaa mukaan. No en! Menee taas hetki, että muistan pitää ne matkassa.

Ostin alkuviikosta ale-hyllystä uudet aurinkolasit. Ennen kuin voin sujauttaa ne kassiin, on niille jostain löydettävä kiva pussukka tai laatikko. Tai ehkäpä värkkään sellaisen itse? Hhhm. Ehkä jostain kivasta jämäkankaasta? Ei kenelläkään sattuisi olemaan, jotain hauskaa pussukkavinkkiä aurinkolaseille? Kertokaa!

Aurinkoista ja keväistä viikonloppua kaikille! Voisko enempää olla keväiset fiilikset? No ei! :)

Kuva täältä: http://weheartit.com/