1.11.2012

Tervetuloa marraskuu!

Tuntuu uskomattomalta, että eletään jo marraskuuta. (Tokaisen varmaan jokaisen kuukauden alussa ja puolivälissä ihan samaa! No, mutta kuiteskin!) Aika vaan kuluu niin käsittämättömän nopeaa vauhtia.. Päivät juoksee vauhdilla ja voin sanoa, etten tulisi toimeen ilman kalenteria, johon rustailen ylös kaikki menot ja tapahtumat.

Kuluvan vuoden toiseksi viimeinen kuukausi lähti käyntiin ja ihan pian jo ihmetellään jälleen sitä, että miten päivät ovat hurahtaneet jo kuun puolivälin paikkeille? Vastahan se kuukausi vaihtui. Ja jösses! Kuukauden päästä avataan jo joulukalenterin ensimmäinen luukkukin. Apua! Ja miten nopeasti on oikeesti sitten jo se joulukin?!

En ole ajatellutkaan joulua tai mitään siihen liittyvää, mutta olen pyöritellyt tässä muutaman päivän ajan mielessäni sellaista ajatusta, että olis kiva väsätä itse joulukalenteri. Mietin sellaista tulitikkurasiakalenteria, mutta en vielä tiedä, että mitä niiden rasioiden sisään jemmaisin? Karkkia? Minusta niiden perinteisten kaupassa myytävien suklaakalentereiden suklaa on aika pahaa. Ja sitten ne hienommat mm. Kinder-kalenterit ovat aika suolaisen hintaisia.Viime vuosina mulla onkin ollut käytössä sellainen perus kuvakalenterit, mutta nyt tuntuu siltä, että olis kivaa puuhastella jotain itse. Itse tehty on aina itse tehty, ei siitä mihkään pääse! Eihän?! :) Oletteko te muut aloittaneet jo valmistautumisen jouluun? Onko joku mahdollisesti hankkinut jo pukinkonttiin jotakin?

Mukavaa marraskuun alkua ja nurkan takana odottavaa viikonloppua kaikille! Itse heittäydyn jo tänään viikonlopun viettoon. On tullut tehtyä hieman ylitöitä ja nyt vastaavasti sitten pääsen hengähtämään. Sorvin ääreen palaan vasta ensi tiistaina, joten edessä on piiiitkä viikonloppu. Nautitaan! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti