12.3.2012

Super sunnuntai

Vietin eilen super sunnuntaita. Superin sen teki siitä, että olin super tehokas! :) Mulla on tapana viettää sunnuntaisin siivouspäivää, mutta eilen tein siitä hieman erilaisen sellaisen. Sain aikaiseksi vaikka mitä!

Eteisestä purin osiin vanhan, epäkäytännöllisen ja rikkinäisen lipastohässäkän ja loihdin mun apupöydälle uuden, vaalean ja puhtoisen sävyn. Ja järjestelin vaatehuonetta sen seurauksena, että mun piti saada eteisen kaapiston sisään ahdetut roinat johonkin. Siinä puuhasteluiden lomassa pyykkikone ja tiskikone teki omaa työtään ja kissa viipotti pitkin asuntoa.

Siinä samalla kun tuhosin eteisestä sitä lipastoa, pistin pirstaleiksi myös samalla meidän kissan hiirijemman. O_o Sen lipaston alle, kun oli niin mukavaa jemmailla kaikki leikkihiiret.

Illalla tulin tehneeksi vielä keikan työmaalle. Mulla on siellä meneillään muutosten aikakausi. Työkaveri muutti uusiin toimitiloihin ja minä jäin yksikseni vanhoihin tiloihin. Se taas johti siihen, että työmaalla menee nyt sisustus uusiksi. Hih! Maltan tuskin odottaa, että pääsen tästä aamupuuhieni jälkeen työmaalle, mappien, kaapistojen, hyllyjen, johtojen sekaan. Rakastan kaikkea, mikä liittyy järjestelemiseen ja suunnittelemiseen.

Apupöytä sai uuden ilmeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti