17.5.2013

Puistometsässä jätskillä

Kirjoittelin muutama päivä sitten, että haluaisin ehtiä enemmän ulkoiluttamaan mun kameraa. Noh, kävimme sitten heti keskiviikkona jo itseasiassa sen verran ulkoilmassa (ja kamerakin oli matkassa), että piipahdimme Aulangon puistometsässä. Käytiin Aulangontien Siwasta hakemassa Jättisjäätelötuutit, koska arvuuteltiin, ettei puistometsän kioski ole ehkä vielä avannut luukkujaan ja eihän se ollut ei.

 
Joka tapauksessa.. Pysäytimme auton yhdelle levähdyspaikalle ja menimme istuskelemaan lammen läheisyydessä olevalle penkille. Ei mennyt pientä hetkeäkään kun siihen meidän kavereiksi jostain ilmestyi sorsapariskunta. :) Olivat kovin anelevan näköisinä siinä ja katsoivat meitä tummilla silmillään. Tuitui! :D Varsinkin tämä naaraspuolinen kaveri! Se olis varmasti syönyt puoliksi meidän jäätelöt jos vain olisimme antaneet. Harmi kun ei otettu vaaleaa leipää mukaan. (Sitä ilman ei kyllä periaattessa parane mennä koko puistometsään, koska sen tietää että harmitus siitä vain tulee. Molemmille osapuolille.)



Kuvauspuoli jäi vähän nihkeeksi, mutta pääasiallinen juttuhan oli nauttia auringosta ja kevääseen heränneestä puistometsästä, jossa vielä muutamia viikkoja sitten oli lumikasoja ja luonto kuin tampattuna talven jäljiltä.  

Sorsat kävivät aika kiimaisina! :D Jäätelöhetkemme keskeytti nimittäin kolmas sorsa, joka päätäpahkaa kävi tämän sorsapariskunnan miespuoliseen kaveriin kiinni. Se retuutti ja roikkui toisen peräpäässä aika ilkeän näköisesti kiinni. Ja pienen matsin jälkeen nämä miekkoset lähtivät jahtaamaan yhdessä tätä naarasta. :D Siellä ne mennä viipottivat hurjaa vauhtia perätysten taivaalla ja puikkelehtivat nopeasti puiden väleistä, välillä laskeutuivat lampeen ja hetkeä myöhemmin oltiinkin jo sitten matsaamassa kuivalla maalla. 


Kesäisen lämmintä viikonloppua! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti