18.7.2012

Pohdintoja uudesta lookista

Kirjoittelin viime viikolla, että mulla oli aika varattuna kampaajalle. Todettakoon nyt, että lopputulokseen en ihan ole 100% tyytyväinen, mutta tyytyväinen kuitenkin. Takaa leikattiin, ehkä semisti liikaa ja en saanut haluamaani "piilosiiliä", että olisin päässyt loihtimaan parilla eri jakauksella, erilaisia kampauksia.

Nyt mulla on sitten meneillään etuhiuksien ja sivuhiuksien kasvattamisoperaatio. Jos ja kun haluan enää, viikkojen päästä sellaista mallia, mitä nyt olen pyöritellyt mielessäni. Mieli kun on, muuttuvainen. :D

Kuvien käsittelystä johtuen, noista saa sen vaikutelman, että mulla olisi punertavat hiukset. Näin ei kuitenkana ole. Mulla oli kampaajalle mennessäni sellaiset keskivaaleat/ maantienruskeet hiukset, jotka loppuviikosta värjäsin kaupan hiusväreillä. Sävy taisi olla joku vaaleanruskea, mutta tällä hetkellä nämä kyllä ovat keskiruskeat. Värin piti hieman aijemmasta vaalentua, mutta mulla tummeni asteen tai pari, hassua. Tietty olisi pitänyt ensin tehdä jonkinsortin värinpoisto ja sitten heittää vaaleampaa sävyä perään, mutta en jaksanut alkaa kikkailemaan. Jos ja kun se aurinkokin sieltä jostain vielä ilmestyy, saattaa olla että luonto tekee itse tehtävänsä ja vaalentaa mun hiuksienkin väriä vielä tälle kesää?! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti