30.7.2013

Tee-se-itse jäätelö

Nappasin viime viikolla ruokakaupan hyllyltä matkaan tuollaisen Arlan pehmyt jäätelöpurkin ja eilen tein tee-se-tse jäätelöä meille jälkkäriksi. Kyllä sitä sitten kaikenlaista keksitäänkin. Pakkohan tuotakin oli testata! :)


Minusta jäätelö olisi saanut olla suklaisempi. Ja syömisen jälkeen suuhun jäi vähän sellainen rasvainen tunne. Ja ei tuo kyllä jäätelöltä maistunut, ennenmminkin joltain suklaavanukkaalta. Itsessään idea "tee-se-itse" - jäätelöstä on ihan jees, mutta taidan kuitenkin jatkossa pysytellä kuitenkin ihan perus jäätelöiden parissa. :)  Uskoisin tosin, että muksut saattaisivat innostua tämän tyyppisestä kokkaamisesta ja ehkä makuelämys onkin ennenmmin suunnattu pikkuväen makuun? En tiedä.


Pakastimessa pidin lähemmäksi 4 tuntia. Otin hetkeä ennen tarjoilua sen pois pakastimesta ja hyvä kun ehdin tarjoilukippoihin sitä laittamaan, niin oli jo hyvää vauhtia sulamassa ja muuttumassa takaisin juoksevammaksi massaksi. 

 
Näytti olevan kaupan hyllyllä samaa saatavana myös mansikan ja vaniljan makuisenakin. Onko kukaan muu testannut? Mitä olette olleet mieltä? 

4 kommenttia:

  1. Itse ostin tuota mansikan makuista viime viikolla ja olin hyvin pettynyt :-/ Odotin että se olisi ollut enemmän pehmiksen makuista. Vanilja oli tarkoitus ostaa ja laittaa vähän marjaa sekaan mutta sitä ei ollut. Suklaa kyllä näyttää paremmalta! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei oikein uponnut minuunkaan, mutta toi vaniljan makuinen vois tosissaan toimia marjojen kanssa, mutta toisaaltaan ehkä mielummin siltikin ostaisin sitä ihan perus vanilja- jäätelöä. Hm. Tota oli kyllä ihan kiva valmistaa. :)

      Poista
  2. Tänään meinasi käsi tarttua vaniljaiseen purnukkaan, mutta sain hillittyä itseni! Voikohan tätä käyttää jäätelökoneen kanssa? Onko joku kokeillut? :D

    t. Born Grown

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole jäätelökoneesta mitään kokemuksia, mutta laittakaa kommenttia jos jollain on! :)

      Poista