13.8.2013

Laiska marjastaja

Sain eilen äidiltä tuomisina muutamisen litran punaviinimarjoja. Tänään valmistin niistä kaksin kappalein marjapiirakoita. (Itse asiassa toinen piirakka on vielä hetken uunissa.)

Jäi marjoja myös jonkin verran myöhempää käyttöä varten. Mietin just, että ne vois mennä kivasti jossain smoothiessa, mustikoiden kaverina? Ihan niin paljoa niitä ei ole, että olisi kannattanut alkaa tekemään niistä mehua.

Ollaan hamstrattu myös jonkin verran pakastimeen metsämustikoita ja lakkaa. Ihan myyntikojuista ollaan käyty ostamassa. Mua ei nimittäin saa mustikkametsään tai mansikkamaalle marjoja poimimaan, mutta varmasti joillekin siinäkin hommassa on oma viehätyksensä. :) 

 Mansikkaa ei tänä kesänä ostettu kuin sen mitä samantien syötiin. Olen aika antaumuksella nyt mansikoita syönytkin. Olen ollut niille nimittäin allerginen ja tässä on ollut jokunen vuosi väliä, etten ole niitä sitten laittanut suuhun sen ensimmäistäkään. Onneksi rohkenin pitkästä aikaa maistamaan. :) Toki olen pystynyt syömään mansikkaa eritavoin käsiteltynä kuten mm. mansikkapiirakoita, mansikkahilloja ym. mutta en tuollein rasiasta suoraan popsittuna, silloin kun ne just olisi parhaimmillaan.

Punaviinimarjapiirakka

Pohja:
100g margariinia
3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
200g punaviinimarjoja
purkki kermaviiliä
1 kananmuna
3 tl sokeria
1 tl vaniljasokeria


Ohje: Sulata margariinia hetki mikrossa. Sekoita kullhossa kaikki pohja-ainekset ja vaivaa taikinaksi. Taputtele taikina vuokaan. (Itse laitoin vuoan päälle leivinpaperia, ettei pohja tartu vuokaan kiinni.) Sekoita täytteen ainekset kulhossa ja kaada seos vuokaan taikinapohjan päälle. Paista 225 asteisessa uunissa noin 25-30 min. Herkuttele! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti