26.3.2013

Tipitii tipitipitii, pääsiäinen tulloo

Käytiin sunnuntaina äidin kanssa kiertelemässä vähän kirpputoreja ja mulla oli päällimmäisenä mielessä pääsiästipuset, joita itseasiassa ostinkin muutamia. Ja niiden lisäksi tuli hamstrattua valkoisia höyheniä pari pussillista. Vähempikin olisi piisannut, mutta kun ne pakkomyytiin sellaisessa nipussa. Ja ostoskoriin päätyi myös kuvissa näkyvät valkoiset kukkaruukut.

Käytiin myös hakemassa vähän pajunkissoja, jotka olivat lähes kaikki joko isojen lumikinosten tai uppohankien ympäröiminä. Siitäkin mistä niitä epätoivoisesti riuhdoin irti, oli joku muukin napannut matkaansa oksan jos toisenkin. Sinne jäi rykelmä hieman ankean näköisesti kökkimään, mutta minkäs teet?! Kauempana olisi toki ollut vaikka millä mitalla oksia, joissa olisi taatusti ollut p a l j o n enemmän pulleita ja pörröisiä pajunkissoja, mutta niitä hakiessa olisi tarvinut olla sitten matkassa vähintäänkin ne lumikengät. Noh, sain mä nyt yhteen maljakkoon oksia ihan kivan määrän, ettei tosiaan mikään ihan turha reissu. :)

Tuumailin viikonloppuna, että tänä vuonna en laita ohranjyviä kasvamaan, mutta eilen nappasin kuitenkin yhden pussillisen jyviä kauppasta ja laitoin ne itämään heti kotiin päästyäni. Yön aikana ei vielä ollut tapahtunut mitään, mutta tänään kun tulin kotiin, oli siellä jo jotakin pientä "utupeitettä" havaittavissa. Jee! Varmasti kerkiää kasvamaan pääsiäiseksi, luulisin. :) Pitihän mun "pedata paikka" ostamilleni tipusille!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti